Omatekoinen mysli

Meni liian kauan ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla kotitekoista mysliä. Kun vihdoin ja viimein uskaltauduin tähän vaikeana pitämääni tehtävään, totesin kuulopuheet helppoudesta todeksi. Myslin valmistaminen itse on todella helppoa. Jotenkin se ajatuksentasolla on ollut hirmua vaikeaa, mutta onneksi kokeilin. Voisi melkeinpä sanoa, että se oli rakkautta ensimaistamisella. Kokeiluerän jälkeen ei ole kulunut viikkoakaan, etten olisi valmistanut uutta erää. Niin kova menekki myslillä on.

Viimeisin valmistuserä paahtumassa

Reseptiapuna minulla on ollut Yummy Bakerin ohjeet. Ohjeistus on toiminut suunnannäyttäjänä määrien suhteen. Sisältöä olen säveltänyt kaapin tarjonnan mukaan. Tähän mennessä kaikki valmistuserät ovat olleet lisämakeuttamattomia. Ainoastaan kostukkeena olen käyttänyt kaapista löytyneitä 100% hedelmäsoseita, joista nyt luonnollisesti tulee hieman makeutta. Alun perin ajatuksena oli tehdä vain kokeiluerä ilman lisämakeutusta, jotta pystyin kokeilemaan uppoaako mysli myös Tirppanalle. Makeuttamaton mysli kelpasi Tirppanan lisäksi myös miehelle, joten "terveellinen" linja on jatkunut. Silloin, kun haluaa makeampaa mysliä, sekaan voi lisätä esim. hunajaa. Säilytyspurkin sisällön nopea vajoaminen kertonee omatekoisen myslin suosiosta. Tirppanakin haluaa aina syödä astian putipuhtaaksi.

Hyödyllinen turhake

Hyvät myyntipuheet saavat minut toisinaan markkinoidun tuotteen pauloihin ja sorrun ostamaan tuotteen. Viimeisin tälläinen ostos tapahtui joulumarkkinoilta. Se näytti niin kätevältä ja hyödylliseltä, mutta ennen kaikkea turvalliselta alkuperäiseen tavaraan verrattuna. Ja jos sitä mainostetaan maailman parhaana, niin pitäähän sen tietysti olla toimiva. Myyntimies näyttikin tuotteen toimivuuden, minkä perusteella teinkin lopullisen ostopäätökseni. Hieman kuitenkin arvelutti, mutta vielä ei ole kaduttanut.

Kyseinen tuote on Ceramico. Kivikeramiikasta valmistettu raastin, jolla et voi raastaa sormiasi. Mielestäni raastinrauta on yksi keittiön pelottavimmista tavaroista, koska huolimaton käyttötyylini aiheuttaa lähes jokaisella käyttökerralla eriasteisia haavoja sormiini. Ja tietenkin raastin kiinnostaa myös Tirppanaa, koska sehän kiiltää ja näyttää mielenkiintoiselta. Mutta raastinrautaa ei varmastikaan kovin moni uskalla antaa lapsen käyttöön. Ceramicon uskaltaa. Tirppana "raastaa" sillä innoissaan porkkanaa ja välillä nappaa äidin avustuksella raastettua silppua suuhunsa tai haukkaa porkkanasta palasen. Porkkanan mehukkuus pääsee oikeuksiinsa keraamista raastinta käytettäessä. Raastimella voi raastaa monia muitakin syötäviä, mutta omat kokemukseni ovat vielä vähäisiä. Silti voin suositella tuotetta, jos satut törmäämään siihen jossain. Onhan se toisaalta turhake, mutta tällä kertaa käyttökelpoinen sellainen.

Jatkuvaa reklamointia

Viime aikoina on tuntunut siltä, että kotona on liian paljon tavaraa, josta pitäisi reklamoida. Kuluttajan pitäisi olla aktiivinen laadun ylläpitämiseksi, mutta kuka jaksaa jokaisella kauppareissulla valittaa jostakin tuotteesta. Kerronpa teille viimeisen kuukauden aikana ilmenneet vialliset tuotteet.

- Brion perässä vedettävä toukka: Toukan naama tökkäsi usein lattiaan, minkä vuoksi se liikkui jarruttaen. Laitoin viasta palautetta Brion Suomen yksikköön, josta vastattiin reilun viikon päästä, että toukan voisi käydä vaihtamassa liikkeessä, josta se on ostettu. Kuittia ei tarvitsisi olla, koska kyseessä on viallinen tuote. Toinen vaihtoehto olisi lähettää toukka tehtaalle, mutta sitä kautta reklamointi kestäisi pari viikkoa. Päädyin silti jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska Tirppana oli saanut toukan lahjaksi ja se oli ostettu toiselta paikkakunnalta. Parin viikon päästä palautuksesta, postissa saapui uusi toukka. Reklamointi sujui ongelmitta, vaikka toukka oli ostettu vuosi sitten eikä kuittia ollut. 

Uudenkin toukan meno on ajoittain tökkivää, mutta ei niin pahasti kuin vanhan. Ehkäpä insinöörille on tullut suunnitteluvirhe. Omistaja on kuitenkin onnellinen uudesta lelustaan. Parin viikon tauko lelusta teki hyvää, koska sinä aikana Tirppana oli oppinut vetämisen taidon. :) 

- Aleksi 13:n kengät: Elokuussa ostetuista kengistä purkautui koristenauhan ommel. Kävin näyttämässä kenkää asuinpaikkani liikkeessä, vaikka kengät oli ostettu toiselta paikkakunnalta. Myyjä kyseli kuittia, jota minulla ei kuitenkaan ollut mukana. Kengät ovat Aleksi 13:n omaa tuotantoa, joten ajattelin, että kuittia ei tarvitse olla. Hieman nihkeästi myyjä suhtautui kuitittomuuteen, mutta otti silti kengän suutarille vietäväksi. Parin päivän päästä sain kengän takaisin korjattuna. 

- Budget Sportin Energetics-merkin housut: Jo ostohetkellä mietin housujen laatua, mutta menin halpaan ja ostin kahdet Energeticsin housut yksien ns. merkkihousujen hinnalla. Ei olisi pitänyt sillä housuista on ompeleet purkautuneet ja viimeisimpänä toisien housujen lahkeenkiristyskuminauha katkesi. En edes koskenut katkeamishetkellä kuminauhaan. Se vain katkesi. Reklamointia en ole vielä saanut aikaiseksi. 

- Intersportin Adidaksen college-housut: Housujen kangas on nyppääntynyt ruman näköiseksi parin kuukauden käytössä. Merkkikään ei ole siis laadun tae. Reklamointia ei ole tehty. 

- Kappahlin neule: Kerran käytetyn neuleen sivusaumassa iso reikä. Reklamointi harkinnassa. Vika on helppo itse korjata, joten saattaakin jäädä vain harkinta-asteelle. Edellisen kerran kun ostin samasta liikkeestä housut, niin niissä oli myös reikä. Sillon reklamoin ja sain rahat takaisin, koska samaa kokoa ei ollut enää myynnissä. Taitaa jatkossa jäädä Kappahlin vaatteet minulta ostamatta. Lasten ulkohaalarit ovat kylläkin vaikuttaneet laadukkailta. Kirpparilta ostettu välikausipuku on ollut moitteeton. Katsotaan, miten käy vielä kaapissa odottavan, puoleen hintaan ostetun tuliterän toppapuvun. 

 - Iphone 4 ja 4s: Mieheni pudotti puhelimensa (4) maahan, minkä seurauksena puhelin ei löytänyt enää verkkoa. Ulkoisia vaurioita ei tullut, mutta sisällä tapahtui jotain. Huollossa huomattiin, että puhelimen sisusta oli alunperinkin asennettu väärin. Puhelimessa oli ollut aiemminkin vähäisiä kuulumishäiriöitä, mutta niiden ajateltiin johtuvan huonosta verkosta. Nyt puhelinta ei saatu enää kuntoon. Kotivakuutus korvasi osin uuden. Uusi puhelin (4s) on ollut nyt muutaman viikon käytössä. Kuluneen viikon aikana mieheni on ihmetellyt akun huonoa kestoa. Illalla täyteen ladattu akku ei kestä aamuun asti, vaikka puhelinta ei yön aikana käytetä. Ja taas reklamoidaan. 

- Pentik lasten lautanen: Huomasin joku aika sitten, että lautasen reinaan on ilmestynyt samanlaiset jäljet kuin Vanilja-astioihini. Tutkailin jälleen kerran astianpesukonettamme ja tällä kertaa en keksinyt asentoa, jossa propelli osuisi lautasen reunaan. Mutta eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa: astianpesukoneemme onkin astiantuhooja tai Pentikin astioiden liian hieno pinnoite, joka ei sovellu meidän perheen käyttöön. 

Reklamoitavaa siis riittäisi, jos vaan viitsisi. Minusta alkaa tuntua siltä, että kohta pitää asettaa hintaraja reklamoinnille, jos vikoja ilmenee tähän tahtiin. Halvempien tuotteiden valmistajien laatu tuskin paranee, vaikka vioista valitettaisiinkin. Tottahan se on, että halvalla ei tehdä useimmiten hyvää. Mutta huolestuttavaa on, että myös laadukkaina pidettävät valmistajat ovat huonontaneet laatuvaatimuksiaan merkittävästi. Pitääkin laittaa pian saumuri tilaukseen, jotta voin jatkossa reklamoida kestämättömistä ompeleista vain itselleni. ;) 

Loistava sijoituskohde (naisille)

Muutama vuosi sitten jouluostoksilla ollessani tein ostoksen, jota "ihailen" joka kuukausi. Ostohetkellä olin todella epävarma uudesta sijoituksestani, mutta olin päättänyt, että nyt loppui joka kuukausi toistuvat hiostavat päivät. Hankin siis kuukupin. Siskoni oli jopa pari vuotta aiemmin antanut minulle synttärilahjaksi rahat kuppiin. Ei kuulemma ollut löytänyt silloin apteekista kuppeja, joten hän joutui antamaan lahjan rahana. Johonkin muuhunhan ne rahat silloin menivät. Ajatus verisen silikonikupin kanssa leikkimisestä ällötti. Mutta onneksi rohkaistuin kokeilemaan. Voisin melkeinpä sanoa, että kuukuppi on ollut yksi parhaimmista ostoksistani. Sen ansiosta voin elää normaalisti vuoden jokaisen viikon ilman turhaa stressaamista hiostavista siteistä, tampoonin naruista, liian kauan pidetystä tampoonista tai rennon nukkuma-asennon löytämisestä. Ja mitä kaikkea en enää muistakaan. Muistan vain, että menkkaviikkoina oli kaikkein mukavinta pysyä kotona.

Kuukupin käyttö vaatii opettelua, mutta sitkeys palkitaan. Oikeastaan itse olen oppinut luottamaan kupin toimivuuteen kunnolla vasta raskauden jälkeen. Täyden luottamuksen saavuttaminen vaatii kuitenkin vielä lisää opettelua tai ehkä siihen en koskaan pääse. Mutta yhdessä kestopikkuhousunsuojien kanssa kuukuppi on aivan loistava. Kuukupin sekä kestositeiden käyttäjän ei tarvitse miettiä, onko vessassa roskista, onko siteitä tai tampooneja tarpeeksi ja mikä parasta; vaihtovälin venähtämisestä ei tarvitse murehtia. Kuppi kulkee aina mukana hyvässä tallessa menkkojen aikana. :) Aiemmin en voinut edes kuvitella, että voisin unohtaa menkkojen olemassaolon siihen aikaan kuusta.

Suosittelen kyllä harkitsemaan vakavasti, jos et ole vielä kuukupin käyttäjä. Säästät rahaa ja luontoa ja mikä kaikkein tärkeintä, säästät alapäätäsi. :D

Todellista YEO:ta

Vihdoinkin olen edistynyt ompeluhaaveideni toteuttamisessa. Olen todennut, että ompeleminen sopii tämän blogin teemaan täydellisesti. YritänErehdynOnnistun. OmpelenPuranValmistan. Tapanani ei ole turhia harjoitella, vaan haluaisin aina heti onnistua. ;) Onneksi aivan ensimmäiset ompelukseni maltoin tehdä kierrätyskankaille, koska lopputulos ei todellakaan ollut julkaisukelpoista. Miehelle tehty pipo mahtuikin vain Tirppanalle tai Tirppanalle suunniteltu pipo olikin aivan liian pieni. Oikeat mitat alkavat pikku hiljaa hahmottua ja nykyään uskaltaa jo ommella ostettujakin kankaita. Ensimmäisen paidan uskalsin ommella suoraan ostokankaalle ja lopputulos on käyttökelpoinen. :) Sitä päivää odotan, kun onnistun ompelemaan ilman purkamista. Lähellä on jo ollut, mutta kuitenkin niin kaukana. Aina sitä jonkin virheen tekee. Minulle harvemmin nousee kuume, mutta saumurikuume on hiipinyt ajatuksiini. Kuten monesta blogista olen lukenut, onnistuneet ompelukset vievät mukanaan ompelumaailmaan.

Ensimmäinen onnistunut pipo. Helppo ohje.

Tirppana ei viihdy paikallaan, joten kuvat tärähtää helposti. Mutta oleellinen näkyy eli lippapipo Tikbumsan tyylillä.

Kruunupipon tein näin.

Ryttypipo vanhasta paidasta. Helppo tehdä. Tämä malli on päässä kivan näköinen. :)

Vaunuverho mittojen mukaan.

Ensimmäiset paidat. Kanttausta en uskaltanut vielä kokeilla. :)

Tämä, jos mikä, on sitä kotimaista työtä. Kankaat toki saattavat olla muualta, mutta ilokseni olen huomannut, että niitä valmistetaan melko paljon Suomessakin. Jos yhtään mietit, että osaisinkohan minäkin, niin rohkeasti vain yrittämään. Aina sitä lopulta onnistuu. Blogit ovat ompeluohjeita pullollaan. Hienoa, että toiset jaksavat tehdä kuvallisia ohjeita kaltaisilleni aloittelijoille. Iso kiitos siitä heille. :)

Työtön kotiäiti

Kirjoitusvälit venähtävät harmillisen pitkiksi, vaikka olenkin työttömänä eli kirjoitusaikaa pitäisi löytyä helposti. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin mene, kun samalla hoitaa kotiäidin virkaa. Tirppana työllistää minut kokoaikaisesti ja huonoimpina päivinä taukoja ei ole tarjolla. Mutta onneksi useimmiten päiväunet maittaa tunnin tai parikin. Syyslokakuu on kylläkin ollut minulle epävirallista lomaa, koska mies on viettänyt isäkuukautta, joten olen saanut omaa aikaa normaalia enemmän. 

Mutta palataanpa otsikkoon. Aihe herättää nimittäin monenlaisia ajatuksia. Olen siis työtön ja saan ansiosidonnaista. Saan myös kotihoidontukea, mutta se vähennetään ansiosidonnaisesta. Kuntalisää ei kuitenkaan vähennetä, joten sen vuoksi hain kotihoidontuen. Muutenhan sillä ei olisi ollut mitään merkitystä. Kaikki ylimääräiset eurot ovat kuitenkin tervetulleita. :) Olenko aikeissa siis palata töihin, koska olen ilmoittautunut työttämäksi? En ole. Mutta minähän olen kuitenkin työtön, koska minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Ja tietenkin valitsen ansiosidonnaisen, koska minun on sitä mahdollista saada. Työttömänä kotiäitinä olemisen mahdollisuus on pitkälti ammatinvalinnasta kiinni. Jos on valinnut alan, jossa on jatkuvasti avoimia työpaikkoja, työkkärissä ei kovin pitkään katsota hyvillä mielin kotonaoloa. Mutta jos oman alani eli fysioterapeutin töitä ei olekaan tarjolla asuinpaikkakunnalla, niin eikös sitä silloin voi olla työtön työnhakija, vaikkei ihan aktiivisesti etsisikään töitä. Jos minä nyt oikeasti haluaisinkin töihin, niin tilanne voisi olla edelleen sama, koska tällä seudulla avoimet työpaikat ovat vähissä. 

Työkkärissä suhtautuminen kotiäiteihin vaihtelee virkailijan mukaan. Jos virkailijalla ei ole omia lapsia tai lapset ovat jo aikuisia, niin meitä katsotaan kieroon ja käsketään miettimään, teenkö nyt oikein. Pienten lasten äidit taas ymmärtävät tilanteen paremmin ja kehottavat seurailemaan tilannetta ja omia ajatuksia töihin paluusta. Itse harkitsisin vakavasti töihin paluuta, jos minulle tarjottaisiin mielenkiintoista työpaikkaa. Mutta vajaan viiden kuukauden aikana ei ole yhtään tarjousta tullut. Toki en itse ole ollut aktiivinen, mutta kun työkkäristä aina pelotellaan työtarjouksilla. Minä olen saanut onneksi hyvää palvelua työkkäristä, mutta kaverin töykeämpi kohtelu on laittanut miettimään, että rikostako tässä nyt tekemässä ollaan. Olen kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, että ilman vakituista työpaikkaa minulla on oikeus ottaa ilo irti työttömyydestäni ja sen tarjoamasta paremmasta tulonlähteestä. Ja kaikkein tärkeintä on, että saan viettää paljon aikaa päivittäin Tirppanan kanssa ja seurata hänen kehitystään. Nyt olen itsekin huomannut, että lapsen kehitys tapahtuu hurjaa tahtia. Ja siitä en halua jäädä paitsi. Olen kotona niin kauan kuin mahdollista. Tai ehkä niin kauan kuin viihdyn. Aika näyttää. ;) 

Mitä ajatuksia sinulle heräsi? 

Liikuntahaaste suoritettu

10.10. meni jo ja olen unohtanut päivittää lopputuloksen. Selvisin haasteesta kunnialla läpi ja kävin jopa viimeisenä päivänä ylimääräisiä kilometrejä juoksemassa. Juokseminen on toisaalta ihan kivaa, koska siinä saa hien pintaan helposti. Mutta toisaalta se on aika tylsää. Katsotaan, kuinka juoksuharrastukselleni käy ilman haastetta.

Tarkkana ostoksilla

Punainen hintalappu tuotteessa. Jes. Nyt saa halvalla. Vai saako sittenkään? Ale-tuotteita ostaessa kannattaa olla tarkkana, että todellakin maksat vain luvatun hinnan. Jokin aika sitten ostin Prismasta lastenistuimen pyörään. Istuimeen oli kiinnitetty -30% aletarra. Sillä kertaa en ostanut muuta, joten kassalla ihmettelin, kun myyjä pyysi normaalihintaa. Mainitsin tarrasta ja myyjä totesi, että niimpä näyttää olevan. Jos olisin ostanut samalla kertaa paljon muutakin, virhe olisi ehkä jäänyt huomaamatta. Tästä syystä minulla onkin usein tapana tarkistaa kuitti heti kaupassa, koska kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tarjous jätetään huomioimatta.

Aina kuittia ei kuitenkaan muista tarkistaa heti. Ostin vasta silmälasit Nisseniltä. Maksoin tilauksen yhteydessä tilausvahvistusmaksun ja loppusumman laseja hakiessa. Kortilla maksaessa ei aina tule kiinnitettyä maksettavaan summaan kunnolla huomiota, joten en siinä vaiheessa huomannut ylimääräistä laskutusta. Kahdessa osassa maksaminen heikensi summan ymmärrystä. :D Käynnistäni ehti mennä pari viikkoa, kun Tirppana tyhjensi kukkaroani ja ojensi minulle kuitin silmälasiostosta. Tarkastelin sitä ja huomasin, että minulta oli laskutettu myös näöntarkastuksesta, jonka piti olla lasienostajalla ilmainen. Kävin eilen kysymässä asiasta ja myyjä ei ensin meinannut myöntää virhettä. Lopulta hänkin huomasi virheen ja mietti miten sellainen on päässyt tapahtumaan. Virheitä toki sattuu, mutta minua alkaa aina epäilyttämään tällaisissa tilanteissa, että yritetäänkö asiakkaita välillä huijata. Epäilyksiäni ei yhtään vähentänyt se, kun halusin vaihtaa minulle sopimattomat kehykset aurinkolaseihin. Linssit tulivat halvemmiksi, joten myyjä sanoi, että niistä saan hyvityksen. Kysyin, että mitenkäs kehyksistä, sillä aurinkolasien kehykset maksavat 50€ ja silmälasien 75€. Myyjä mietti asiaa ja sanoi: "Niin, pitäisiköhän siitäkin hyvittää. Minä oon kyllä nyt jäämässä lomalle, joten en voi kysyä asiasta myymäläpäälliköltä, mutta jos sovitaan, että hyvitetään siitäkin." Mielenkiinnolla odotan hyvityssummaa, kun menen hakemaan aurinkolasejani.

Omista rahoistaan kannattaa siis pitää huolta. Kauppojen on loppujen lopuksi aika helppo ottaa asiakkailta vähän ylimääräistä. Toisenlainen keino on pakkomarkkinointi. Posteljooni toi minulle kesällä ETTähdet -lehden. Ihmettelin, miksi minulle sellainen tulee, koska en ole edes kuullut ko. versiosta. En selvitellyt asiaa tarkemmin, kunnes postissa tuli lasku. Minua kiitettiin kestotilauksen tekemisestä. Lasku oli kylläkin vain 3,90€, joten aika edullinen kestotilaus. Laitoin heti viestiä asiakaspalveluun, josta vastattiin, että "on tapahtunut tallennusvirhe ja lasku mitätöidään". Uskon, että en ole ainoa, kenelle lasku on lähetetty. Varmasti nimittäin niitä löytyy, ketkä maksavat laskun kiltisti, koska summahan on pieni. Saahan sitä niinkin kerättyä uuden lehden markkinointiin kuluneet rahat. 

Olkaa siis tarkkana ostoksilla ja älkää joutuko huijatuksi. Ehkäpä ensi vuoden alussa pakolliseksi tuleva kuitin antaminen asiakkaalle innostaa asiakkaat olemaan tarkempia. :)

Arvokas elämä

Kliseistä, mutta totta: aika kulkee nopeasti. Vasta sitä jännitettiin hedelmöityshoitojen tuloksia ja nyt niiden tulos jo kävelee pikavauhtia karkuun. Takana on vuosi, jonka aikana on käyty koko tunteiden kirjo lävitse. Vuosi, joka on silti ollut elämää mullistava, mahtava kokemus. Sydän pakahtuu onnesta ja rakkaudesta, kun pieni pää tulee kurkistamaan vaivihkaa olan takaa aurinkoinen hymy naamalla. Miten veikeitä vekkuleita lapset osaavatkin olla jo noin pienenä.

Tirppana kasvaa omaa tahtiaan mallikkaasti. 1-vuotisneuvolassa painoa oli 8,2kg ja pituutta n. 74cm. Pituusmittojen luotettavuudesta en ole vakuuttunut, koska Tirppana ainakaan ei malta pysyä kunnolla paikoillaan mittauksen ajan. Motoriset taidot ovat hyvät ikäisekseen. Kävely sujuu jo mallikkaasti. Kiipeily on tällä hetkellä mukavinta. Vinkkinä lapsiperheille, jotka ovat hankkimassa uutta sähköhellaa: alalaatikossa ei kannata olla kahvaa, jonka päälle voi astua. Tässä syy :D 

Nyt kun esikoinen on vuoden, ajatuksissa pyörii välillä kysymys toisesta lapsesta. Olen aina ajatellut, että haluaisin vähintään 2 lasta, mutta hedelmöityshoidot muuttivat ajatusmaailmaa. Olemme onnellisia ihanasta tytöstä, jonka Jumala on antanut meille. Jos saamme vielä toisen lapsen, se on todella hienoa, mutta olemme myös täysin tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. 

Hedelmöityshoitojen avulla lapsen saaneet joutuvat miettimään lapsimäärää aivan eri kantilta kuin muut. Odotetaanko, jos tällä kertaa onnistuisikin luomusti? Olemmeko valmiita käymään uudestaan läpi hoidot? Onko meillä varaa hoitoihin? Säästämmekö lomaa vai hoitoja varten? Edellisen hoitokerran kokemukset ohjaa varmastikin uudelleen hoitoihin hakeutumista. Jos hoidot ovat olleet kovin kivuliaat, silloin varmasti miettii, kuinka paljon lisälapsia haluaa. Useimmiten hoitoihin osallistumista sanelee kokemuksia enemmän tilinsaldo. Tuntuu hölmöltä, että lapsen hankintaa mietitään kukkaro kädessä. Mutta niin se vain menee, jos ongelmaiset lapsia haluaa. Jos asiasta jotain positiivista haluaa keksiä, niin meidän ongelmaisten ei tarvitse kuluttaa rahojamme ehkäisyvälineisiin. Säästyypähän rahaa hoitoihin. :) 

Rahaa nimittäin tarvitaan. Jos ensimmäisestä hoidosta on saatu alkioita pakkaseen, niin pitäähän toki pakastumaksua periä. Mietipä siinä sitten, että haluatko nyt varmasti lisää lapsia, sillä jokainen miettimisvuosi maksaa lisää. Jossain vaiheessa päätöksiä on siis tehtävä. Mutta milloin? Sen kertoo sitten se tilinsaldo. 

Saattaa kuulostaa siltä, että olisin katkera omasta tilanteestamme. Päinvastoin. Olen sinut asian kanssa. Haluan vain tuoda toisenlaisen näkökulman lisälapsien hankintaan. Sitä kun monesti uteliaana tiedustellaan. Seuraavalla kerralla voisikin vastata, että sitten kun on varaa. :D 

Uskon, että kaikki palaset tilinsaldoineen ja hoitoineen loksahtavat omille paikoilleen, jos päätämme yrittää Tirppanalle sisarusta. Ja ainahan luomuihmekin on mahdollista. Mutta nyt nautimme tästä hetkestä ja keskitymme kasvattamaan arvokasta tytärtämme. Rahallinen arvohan voidaan laskea, mutta todellista arvoa emme voi onneksi mitata. Niin kallisarvoinen hän on. <3

Vinkkipankki osa 2

Lapsen kanssa eloa helpottavia tavaroita :)

Lelunauha: Nauhan avulla leluja voi kiinnittää kaukaloon, syöttötuoliin, rattaisiin tai mihin ikinä keksitkään. Nauha on kätevä myös esim. ahtaissa tiloissa lapsen leikkiessä sylissä, jolloin heitettyjä leluja ei tarvitse etsiä esim. penkkien alta. Valmiita nauhoja saa esim. täältä. 

Ruokaessu: Voisipa melkein sanoa, että yksi parhaista hankinnoista on ollut Pumpelo & Höppiäisen valmistama ruokaessu. Essua voi käyttää heti pikkuisella syömärillä, toisin kuin esim. Ikean essut, joihin vuoden ikäinen Tirppana hukkuu vieläkin ja ruoat tippui kaula-aukosta sisään. Ainoa miinus meidän essussa on hihattomuus. Hihoja ei kuitenkaan voi kyseisessä mallissa olla, koska koko on säädettävissä, minkä ansiosta essu soveltuukin myös pienemmille. 

Kaukalolämpöpussi: Toinen parhaista hankinnoista on ollut Eisbärchenin kaukalopussit, joita valmistetaan paksumpaa ja ohuempaa. Paksumpi fleecepussi on todella kätevä talvikäytössä. Vauvan voi laittaa kaukaloon sisävaatteissa, pussi kiinni ja paketti on valmis. Vauvaa ei tarvitse ahtaa kaukaloon paksuissa toppavaatteissa. Sisätiloissa kuten autossa ja kaupassa lapsen oloa on helppo viilentää, koska pussin vetoketjun avaamalla kädet ja jalatkin viilenevät toisin kuin toppapuvussa. Fleecepussi on todella lämmin, joten alle ei tarvitse paljoa vaatetta. Pikemminkin meidän neiti hikoili pussissa pidemmillä automatkoilla, vaikka pussi oli kokonaan auki. Lämpimämmillä keleillä meillä olikin käytössä ohkasempi makuupussi, jota voi käyttää myös rattaissa. 

Aurinkolippa/hyttysverkko: Meidän rattaisiin tuli kaupanpäällisenä hyttysverkko, jossa on samassa aurinkolippa. Yhdistelmä on osoittautunut todella hyväksi, koska kesällä ei ole tarvinnut viritellä erillistä vaunusuojaa näköesteeksi. Aurinkolippa siis antaa lisäsuojaa auringolta, mutta suojaa myös riittävästi nukahtavan lapsen silmiä ympäristön ärsykkeiltä. :)

Termosnokkamuki: Juoman raikkaana pitävä vaihtoehto muovipulloille. Meiltä löytyvä vaihtoehto on tälläinen.

P.S. Mistä johtuu postausryöppy, joka välillä on havaittavissa tässä blogissa? Pitkistä automatkoista, jolloin on reilusti aikaa kirjoittaa melko rauhallisessa ympäristössä. ;) 

Lisähaastetta liikuntahaasteeseen

Juoksuaskeleet ovat tuntuneet kulkevan mukavasti, joten 55km juosten lokakuuhun mennessä alkoi tuntua liian helpolta. Osa porukasta on jo saavuttanutkin vaaditut 110km, mutta itsellä on välillä hieman aikaongelmia, joten kilometrejä ei ole voinut kerryttää haluttuun tahtiin. Minulla kilometrejä on noin 80km, josta juoksua vajaa 50km. Jotta into ei kuitenkaan lopahtaisia tavoitekilometrien lähestymiseen, piti asettaa lisähaastetta. Lokakuun 10. päivä juoksukilometrejä pitääkin olla 110km eli nyt ei enää voi huilata yhtään viikkoa, vaan joka viikko on juostava useampi kilometri. Lokakuu on yllättävän lähellä.

Kotimaista, arvokasta laatutavaraa(ko)

Arvostan kotimaisia tuotteita ja minulla on usein myös korkeammat odotukset kotimaisten tuotteiden laadusta. Maksavathan ne yleensä enemmän kuin tuontitavara. Jos ostan tuotteen, odotan sen kestävän normaalia käyttöä useita vuosia. Valmistusvirheitäkin toki sattuu, jolloin oletan valmistajan ottavan vastuun virheestään. 

Jos ostamassani tuotteessa on virhe, reklamoin siitä melko herkästi. Joskus nuorempana valitin kasvojen puhdistusvaahtopullosta, koska korkki ei pysynyt reissun päällä kiinni. Reklamointiin reagointiin nopeasti ja sain jotain tuotteita korvaukseksi. Jokin aika sitten valitin Finlaysonin pussilakanoista. Olin ostanut puuvillasatiinipussilakanat Citymarketin keräilykampanjan alehinnoilla. Vaikka lakanat saikin puoleen hintaan, oletin niiden olevan normaalilaatuisia. Pussilakanat menivät kuitenkin jo heti ekassa pesussa huononnäköiseksi. Värit tarttuivat valkoisiin kuvioihin ja kangaspölyä tarttui muuhunkin pyykkiin. Silityksen jälkeen silitysrauta oli kauttaaltaan kangaspölyssä. Lähetin pussilakanat reklamointiviestin kera Finlaysonille ja sieltä vastattiin melko nopeasti, että kyseessä on ollut virheellinen erä. Korvaukseksi sain valita uudet pussilakanat heidän sen hetkisestä valikoimastaan. Jatkossa en aio ostaa keräilykampanjan kautta lakanoita, koska väriongelmia on ollut myös aiempien vuosien kampanjalakanoissa. Eihän sitä toki voi valmistaa normaalilaatuisia lakanoita, jos niistä ei kukaan maksa täyttä hintaa. Niin se vain on, että halvalla ei saa hyvää. 

Mutta takaisin kotimaiseen laatutavaraan. (Finlaysonin lakanoita ei taideta Suomessa tehdä.) Olen aina tykännyt Pentikin tuotteista, ja heidän astioitaan olen arvostanut juuri kotimaisuuden vuoksi. Nykyään kun on niin harvinaista, että tuote valmistetaan oikeasti kotimaassamme. Päädyinkin valitsemaan astiastoksi Pentikin Vanilja-sarjan. Olen saanut sitä merkkipäivinä lahjaksi noin viiden vuoden aikana, joten kokoelma on jo lähes täydellinen. Astiasto on meillä päivittäisessä käytössä. Ainoastaan pienet kahvikupit pikkulautasineen ovat käytössä vain silloin, kun kylässä käy vanhempaa väkeä. Käyttökertoja niille astioille kertyy ehkä noin kerran kuussa. Siksi ihmettelinkin, kun huomasin, että lautasten ulkoreunoihin alkoi tulla mustaa jälkeä. En muistanut käydä kysymässä asiasta heti Pentikiltä, vaan meni muutamia kuukausia, kun huomasin, että jälkiä oli myös jälkiruokakulhoissa ja isommissa lautasissa. Reklamoin asiasta ensin Pentikin myymälän kautta. Myymälä kysyi asiasta tehtaalta ja vastaukseksi sain, että kyse ei ole valmistusvirheestä. Jälkiä voisi yrittää puhdistaa soodalla hankaamalla, mutta kokonaan niitä ei saa pois. Myyjä vielä totesi, että saa kovasti hankata, että jäljet edes vähän haalistuu. Vaivanpalkaksi sain kaksikynttilää servettipaketin kera. 

Koska kyse on melko arvokkaasta astiastosta ja laadukkaana pitämästäni valmistajasta, en tyytynyt vastaukseen, vaan otin itse yhteyttä suoraan valmistajaan. Tällä kertaa sain vastauksena liudan käyttöohjeita ja perusteluja, miksi Pentikin valmistamat astiat ovat niin laadukkaita ja kestäviä. Lopussa oli vielä pitkä lista puhdistusohjeita ja toive, etten ole menettänyt luottamusta heidän tuotteisiin ja palveluun. Todellakin olen! Jos tuote maksaa hieman normaalia enemmän, uskon sen olevan muita laadukkaampaa. Ja minulle laatu ei tarkoita sitä, että joudun tekemään ylimääräistä työtä tuotteen siistinä pysymiseksi. Ja jos työ on melko turhaa, koska alkuperäiseen siistiin ulkonäköön ei ole enää paluuta. Okei, myönnän, etten ole edes yrittänyt tehtaan ohjeistamia kikkakolmosia, koska minulle riitti myymälän työntekijän päivittelyt kovan hankaamisen seurauksena saavutetusta haalistuneesta jäljestä. Kyllä minulla on muutakin tekemistä kuin hangata astioita soodalla tai millälie tököteillä "toivotaan toivotaan" -meiningillä.

Jos tuotteisiin ei voi luottaa, niin palvelulla voi pelastaa paljonkin. Tehtaaltakin tarjottiin jonkin sortin pientä hyvitystä paikallisen myymälän kautta. Olisi ilmesesti pitänyt itse mennä ruinaamaan lahjatavaraa myymälästä, koska ei myymälästä ole tehty minkäänlaista yhteydenottoa, vaikka heillä on kaikki yhteystietoni. Aiemmin mainitsemissani reklamointitilanteissa valmistaja on lähettänyt hyvityksen postitse, mikä mielestäni on odotettavaa, koska asiakas on jo nähnyt vaivaa asian eteenviemiseksi. 

Mutta Pentikillä on ilmeisesti asiakkaita riittävästi, koska se ei heidän toimintatapoihinsa kuulu. 

Kiitos Pentik. Minulla olisi ollut vielä muutama hankinta teiltä, mutta pelkkä kotimaisuus ei riitä, vaan tarvitaan myös laadukkaita tuotteita, mutta ennen kaikkea sitä palvelua. Yhteistyömme päättyy tähän. 

Jos jollakin on samanmoisia kokemuksia Pentikin astioista, niin kuulusin asiasta mielelläni lisää ja toivottavasti myös Pentik on saanut palautetta ennen minua. :) Jos me kuluttajat emme valita virheistä, valmistajat eivät koskaan tiedä niistä. Tai ehkä tietävät, mutta eivät joudu vastuuseen. 

Muokattu 6.9.: Olen viime aikoina pohtinut ja pohtinut, että vienkö astia-asiaa vielä uudestaan eteenpäin. Tutkin astioita ja tein perusteellisen katselmuksen astianpesukoneemme alapropelliin. Pitkän testailun jälkeen tulin siihen tulokseen, että ruokalautasia pienemmät astiat menevät alakorissa sen verran matalalle, että propelli ilmeisestikin osuu niihin pyöriessään. Astianpesukoneemme on melko vanha ja sisus on suunniteltu muutenkin huonosti eli toivottavasti syy on vain vanhuudessa eikä vastaavaa ilmene uudemmissa koneissa.

Oman tappion myöntäminen tietysti harmittaa, joten päätin kokeilla astioiden puhdistusta. Muutamien minuuttien tehokkaalla hankauksella eri aineita käyttäen en saanut minkäänlaista näkyvää muutosta, joten suuri osa astioista on ulkonäöllisesti pilalla. Vaikka kyse ei nyt ilmeisestikään ole Pentikin valmistusvirheestä, heidän palvelu reklamoinnin yhteydessä ei vastannut odotuksiani, joten tuotteet jääköön jatkossa kauppaan. 

Jos olisi aikaa...

Jos ja jos. Jossittelun taakse on helppo piiloutua, joten sitä tulee etenkin nykyään käytettyä tekosyynä moneen asiaan. Kyllähän minä siivoaisin, jos olisi aikaa. Kävisinhän minä lenkillä, jos ehtisin. Jne. Tosiasiahan kuitenkin on, että saamattomuus ja huono organisointi kyky ovat ne todelliset syypäät tekemättömyyteeni.

Lapsen hoito ja kasvatus vaativat toki nykyään ison osan minun ajastani, mutta eihän arki kuitenkaan ole pelkkää lapsen kanssa olemista. Olen monesti pohtinut, että miten monilapsiset vanhemmat pystyvät pitämään kotinsa siistinä ja harrastamaan. Ja suurimman osan ajasta he viettävät kaiken kukkuraksi työpaikallaan. Minä olen kotiäitinä yhdelle lapselle ja kotona vallitsee useimmiten epäjärjestys ja omat menot ovat minimissä. Jos kävisinkin päivät töissä, niin enhän minä selviäisi arjen pyörittämisestä kunnialla. Olen tullutkin siihen tulokseen, että vanhempien täytyy olla organisointikykyisiä ja jämptejä. Pikkuvauva-aikana kaikenlainen kaaos oli ehkä hyväksyttyä, koska kaikki energia meni vanhemmuuden opetteluun. Mutta pitäisihän sitä nyt ison vauvan kanssa jo osata tehdä muutakin kuin pelkkää vauvan ihmettelyä. 

Ongelmana onkin pitkäksi venähtänyt tekemättömien tehtävien lista. Tehtäviä on niin paljon, että tehtäville varattu aika kuluu pitkän listan ihmettelyyn. Itse huomaan helposti keksiväni kaikenlaisia syitä, miksi en ole "ehtinyt" tehdä ruokaa tai siivota keittiötä. Lapsi on oivallinen tekosyy kaikkeen. On toki hetkiä, jolloin ei oikeasti pysty keskittymään kunnolla muuhuin kuin lapseen. Ja niitä hetkiä pitää ollakin. Mutta useimmiten kyseessä on saamattomuuteni sekä huono organisointikykyni. Ainahan hätä keinot keksii eli kekseliäisyyden avulla selviää monista tehtävistä myös lapsen seurassa. Jos vain viitsii keksiä. :) 

Viime aikoina olen yrittänyt vältellä tekosyitä ja olen antanut kyytiä saamattomuudelleni. Olen huomannut, että minulla on välillä huono tapa marttyyrimaisesti hoitaa Tirppanaa, enkä anna kunnolla miehelleni tilaa ottaa vastuuta Tirppanan hoidosta. Olen vasta nyt herännyt siihen todellisuuteen, että Tirppana pärjää todella hyvin isänsä kanssa eikä minun tarvitse olla aina läsnä. Vaikka Tirppana on aina viihtynyt hyvin isänsä seurassa ja isä hoitaa mielellään Tirppanaa, jostain syystä en ole käyttänyt hyödyksi riittävän usein "oma aika" -mahdollisuuksia. 

Ennen Tirppanaa omat hetket olivat minulle todella tärkeitä. Kaikista tärkein hetki minulle on jo vuosien ajan ollut aamu. Olen aina halunnut herätä ajoissa, jotta ehdin rauhassa lukea lehden ja syödä samalla aamupalan. Hetki, joka nykyään on harvinaista herkkua. Aiemmin kaipasin omaa aikaa säännöllisesti ja hyödynsinkin kaikki mahdolliset tilanteet. Tirppanan syntymän jälkeen olen kuitenkin oppinut ilmeisestikin hyödyntämään ne kaikkein pienimmätkin omat hetket tehokkaasti, koska enää en kaipaa omaa aikaa niin paljoa. Vaikka voisi kuvitella asian olevan juuri päinvastoin. Mutta en voi kyllä kieltää, ettenkö odota jo innolla, milloin saan taas viettää rauhallisia aamuja. :) 

Liikuntahaasteen tilannekatsaus

Takana reilu kuukausi haasteen innoittamaa liikunta-aikaa. Haasteryhmä toimii minun kohdalla täydellisesti, koska se on innostanut minut juoksemaan, vaikka en olekaan siitä lajista koskaan tykännyt. Olen lapsuudenperheestäni ainoa, joka ei ole juossut puolimaratonia. Juokseminen on mielestäni niin tylsää, ettei kymmeniä kilometrejä ole mitään järkeä juosta. :)

Haastekilometrejä on tällä hetkellä takana yhteensä n. 64km, josta juoksua 31km. Hyvässä vauhdissa siis ollaan ja satakymmenen pitäis paukkua hyvissä ajoin ennen lokakuuta. Juoksukilometrejä olisi tavoitteena kerryttää nopeampaan tahtiin. Kävelylenkkejä tulee kuitenkin tehtyä herkemmin, koska useimmiten lenkkeilen vaunujen kanssa. Viime viikkoina porottanut aurinko on myös hidastanut tahtia, koska hellekeleillä minua ei juoksemassa näe. Ihmettelen, miten toiset jaksavat juosta helteellä, kun minä väsyn jo paikallaan oloon. :D Viime päivinä aamuisin on ollut viileämpää, joten olen käyttänyt heti tilanteen hyväksi. Kaksi kahdeksan kilometrin lenkkiä on saanut pienoisen juoksukärpäsen kutittelemaan varpaitani. Olen ihmeissäni siitä, miten hyvin sitä jaksaa juosta pidemmänkin matkan, vaikka en ole piiiitkään aikaan harrastanut kunnon hikiliikuntaa. Peruskunnon olettaisi siis olevan melko huono. Mutta eikös sitä sanotakin, että vauhti tappaa, ei matka. Tästä on hyvä jatkaa. 

Liikuntahaaste

Liikunta-alan ammattilaisena minun luulisi olevan aktiivinen liikkuja. Mutta...näsäviisaillahan on tapana sanoa, että "luuleminen ei ole tietämistä". ;)  Minun liikunnan harrastaminen on useimmiten melko kausiluonteista. Toisinaan liikun hyvinkin säännöllisesti, mutta toisinaan laiskistun totaalisesti. Tirppanan syntymän jälkeen olen jälleen etsinyt riittävän tehokasta liikuntamotivaattoria. Ennen synnytystä ajattelin, että raskauskilot kannustavat varmasti liikkumaan. Osittain niin olikin, mutta Tirppanan huonounisuus aiheutti minulle valtavan väsymyksen. Vaikka liikunta toki piristää, itsensä liikkeelle saanti on väsyneenä haastavaa. Nyt ymmärrän sen täysin.

Kun Tirppanan päivä- ja yöunet paranivat unikoulun avulla, virkeystasoni lähti hiljalleen kohoamaan. Kunnon motivaattori oli kuitenkin edelleen kadoksissa. Enimmät raskauskilot katosivat varmaankin imetyksen avulla. Jäljellä olevat häiritsevät itseä, mutta niiden pudottaminen onkin yllättävän haasteellista. Vanhat vaatteet mahtuvat pääosin päälleni, joten kunnon motivaattoriksi niistäkään ei ole.

Sitten se löytyi. Kaverini ovat juuri sopivaan aikaan päättäneet haastaa toisensa liikkumaan. Heti, kun kuulin ideasta, ajattelin, että tässä se on. Eli homman nimi on "Satakymppi". Jokaisen osallistujan pitää liikkua 10.10.2013 mennessä vähintään 110km. Kilometreistä ainakin puolet juostaan ja toinen puolisko hengästytään kävellen. Tämä oli juuri sellainen motivaattori, jota olen kaivannut. Tehtävä ei ole ollenkaan mahdoton, vaan haastetta on juuri sopivasti. Omia kilometrejä täytyy julkaista säännöllisesti, mikä toimiikin oivana kannustajana. Kun toiset kertovat omista matkoistaan, kilpailuviettini nostaa päätään. :) 

Ensimmäinen haasteviikko alkaa olla takana ja hiki on virrannut joka päivä. :) Matkaa on kertynyt n. 18km (hölkkää n. 7km) eli alkuinto on vienyt mukanaan. :D Lukema on jo sinänsä merkittävä, että aiemmin kävin vain noin kerran viikossa pidemmän lenkin. Muilla kerroilla toivoin, että Tirppana nukahtaa nopeasti ja minä pääsen syömään rauhassa. ;) Ei sentään, en ole luopunut omista hetkistä, vaan olen tehnyt lenkit iltaisin Tirppanan istuessa rattaissa tai mahdollisuuksien mukaan pyrin menemään yksin. Alkuinnostus lopahtaa yleensä melko pian, mutta tällä kertaa uskon saavuttavani tavoitteen. Tilivelvollisuus olkoon salainen aseeni. :) 

Ompeluhaaveita

Lapsena käsityöt olivat mieleistä puuhaa minulle. Kävin viikottain käsityökerhossa, jossa enimmäkseen ompelin ja tein kankaanpainantaa. Kerhon innoittamana halusin tehdä itse verhot kotona. Kotoa löytyi ompelukone, joten äitini tuki minun innostustani hankkimalla minulle kankaan ja kangasvärit. Halusin siis painaa kuvion itse. Siihen aikaan vaaleansininen oli lempivärini, joten kangas oli tietysti vaaleansinistä. Kuvioksi valitsin erilaiset Nalle Puh -hahmot, joihin tein sabluunat kirjasta kopioimalla. Lopputulokseen olin itse todella tyytyväinen ja verhot koristivat ikkunaani pitkään. Eräänä jouluna halusin tehdä kaikille sukulaisille pefletit. Ja tietenkin kuvio piti painaa itse. Onkohan pefletit vielä käytössä? :D

Yläasteelle siirtyessä käsityöt jäivät unholaan. Jääkiekosta tuli uusi harrastukseni. Ensin fanaattisesti penkkiurheillen ja pian myös itse pelaten. Pelimatkoilla olisi ollut hyvin aikaa vaikka neuloa, mutta eihän sitä silloin tajunnut. Verhojen ompelu silloin tällöin oli ainoa hento kosketus käsityömaailmaan. Kunnes siskoni alkoi kehua omia neulontatöitään. Pari vuotta sitten tein miehelleni ja isälleni villasukat joululahjaksi. Suunnitelmissa oli neuloa enemmänkin, mutta yhtä epäonnistunutta pipoa enempää en ole saanut aikaiseksi. Siskoni on neulonut Tirppanalle, joten eihän minun ole tarvinnut. ;)

Neulojaa minusta ei siis vielä ainakaan ole tullut. Vaikkakin tällä hetkellä luen Kate Jacobsin kirjoittamaa "Pieni lankakauppa" -kirjaa, jonka sain lainaan neuloja-siskoltani. Hän sanoi, että kirjan luettua neulontaan jää koukkuun. Nähtäväksi siis jää. :) Neulonnan sijaan olen innostunut taas ompelusta. Raskausaikana ajattelin, että kaapista löytyvistä käyttämättömistä lakanoista ja pussilakanoista voisi ommella lakanoita pienokaiselle. En omistanut vuosi sitten ompelukonetta. Nyt olen omistanut noin vuoden. Pitihän sitä saada pinnasänkyyn sopivia lakanoita. ;) 

Ompelukone on aika harvakseltaan käytössä, mutta aivotyöskentely on hyvinkin vilkasta erilaisten ideoiden suhteen. Minulla on monenlaisia ompeluhaaveita, mutta jostakin pitäisi löytää kunnolla aikaa paneutua ompeluharjoituksiin. Lakanat on jo käytössä sekä muutama testikappale mm. vaipanvaihtoalustasta ja piposta on valmistunut. Suunnitelmia on vielä vaikka kuinka paljon. Ja haaveena myös saumuri, jonka omistaminen vaatisi jo kunnon ompeluksia. Aina voi haaveilla. Hiljaa hyvä tulee. 

Yhdeksän kuukautta odotusta, yhdeksän kuukautta äitiyttä

Niin se aika kulkee. Vastahan sitä odotettiin, mutta nyt siitä erityislaatuisesta hetkestä on jo yhdeksän kuukautta. Minusta tuli äiti. Sitä tunnetta Tirppanan syntymäpäivänä on vaikea kuvailla. Hämmennystä, ylpeyttä, iloa, osaamattomuutta, rakkautta. Ehkä se tunne koostui niistä. Olo oli jotenkin avuton, koska tuntui, etten tiennyt kuinka pientä hoidetaan. Ja pian pieni nyytti olisi täysin minun ja mieheni vastuulla. Tirppana tuntui himpun alle kolmikiloisena hurjan pieneltä käsitellä, joten voin vain kuvitella, miltä keskosvauvojen vanhemmista tuntuu hoitaa pienokaisiaan.

Tähän asti on tultu ja ilmeisen hyvin selvitty. Menneet yhdeksän kuukautta ovat sisältäneet tunteita laidasta laitaan. Ensimmäinen kuukausi jännitettiin Tirppanan painonnousua. Imetys oli aluksi rintakumin kanssa taistelua ja hidas painonnousu ei kannustanut jatkamaan. Epävarma sijaisterveydenhoitaja pahensi vain tilannetta. Välillä itkettiin ja imetettiin, toisinaan kaikki oli ihanaa. Ihanat päivät olivat kuitenkin harvassa väsymyksen ja epäonnistumisen tunteen hallitessa. Tuntui, että en tehnyt muuta kuin imettänyt. Imettäminen rintakumin kanssa oli mielestäni rasittavaa, joten imetyksen lopettaminen kävi monta kertaa mielessä. Motivoin kuitenkin itseäni imetyksen eduilla ja loin mielessäni kauhukuvia tuttipullovuoren pesusta ja steriloinnista. Myös lisääntynyt paino ja kannustavammalla terveydenhoitajalla käynti auttoivat eteenpäin. Vajaan kahden kuukauden iässä Tirppana palkitsi äidin sinnikkyyden. Yhtäkkiä rintakumia ei enää tarvittukaan. Voi sitä ilon päivää ja helpotuksen tunnetta. Minä onnistuin.

Arki helpottui huomattavasti, kun rintakumistressi loppui. Rohkenin useammin poistua kotoa, sillä ilman rintakumia imettäessä ei tarvinnut näytellä tissiä kaikelle kansalle. :) Kotoa poistuminen lievensi hieman tunnetta siitä, että joku on minusta riippuvainen. Vaikka etukäteen puhutaan, että lapsi sitoo vanhempia ja täyttää elämän, niin sen merkityksen tajuaa kunnolla vasta käytännössä. Alkuaikoina oma aika oli todella minimissä. Oli väsyttävää, kun iltaisin olisi halunnut syödä edes iltapalan rauhassa, mutta se oli lähes mahdotonta, kun pikkuinen vain huutaa isän sylissä ja vaatii tissiä, vaikka vastahan hän sitä oli saanut. On ristiriitaista tuntea samaan aikaan ärtymystä ja ylpeyttä äitiydestä. Eikö minun kuuluisi olla iloinen, että saan huolehtia omasta rakkaasta lapsesta? Olinhan minä, mutta se ei ollut ainut tunne. Ajoittain oli raastavaa, kun mies pääsi lähtemään harrastuksiinsa noin vain, kun taas minun piti tarkkaan ajoittaa menoni, jos halusin poistua kotoa ilman Tirppanaa.

Kuukaudet vierivät ja vauva arjesta osasi jo nauttiakin. Huonosti nukutut yöt alkoivat kuitenkin vaatia veronsa. Tirppana nukkui öisin enintään kolmen tunnin pätkiä, useimmiten 1-2h. Mahavaivat häiritsivät myös päiväunia, joten itse ei saanut levättyä kunnolla missään vaiheessa. Olin kuullut monia positiivisia kokemuksia vyöhyketerapian tehokkuudesta vauvan masuvaivoihin, joten pitihän sitä kokeilla. Tilanne helpottui jokaisen hoitokerran jälkeen jonkin verran. Vyöhyketerapeutti sanoi, että suolisto-ongelmat ovat yleisiä perätilavauvoilla. Itse olin ajatellut, että koska ummetusta ei ole, niin kai se maha toimii hyvin. Mutta Tirppanalla toimikin liian hyvin, koska kakkaa tuli lähes joka vaippaan pieniä määriä. Jos olisimme heti ensimmäisten kuukausien aikana käynyt vyöhyketerapiassa, niin unenlaatu olisi ehkä ollut parempaa. Ehkä, koska yöheräilyt eivät vähentyneet, vaikka mahavaivat helpottuivatkin neljän hoitokerran jälkeen. 

Väsymystaso alkoi olla melko korkealla Tirppanan ohittaessa puolen vuoden iän. Lopulta selkeä muutos tilanteeseen tuli, kun päätin lopettaa yöimetyksen ja Tirppana siirtyi omaan huoneesseen nukkumaan noin 7 kuukauden ikäisenä. Tuntuihan se jotenkin pelottavalta ajatukselta nukuttaa niin pientä yksinään, mutta näin jälkeenpäin voin kertoa, että ratkaisu oli juuri se oikea. Yöt ovat rauhoittuneet selkeästi ja kokonaisiakin öitä on takana muutamia. Kyllä se uni vaan on meille aikuisillekin erityisen tärkeää. Olo on ollut ihan erilainen paremmin nukuttujen öiden jälkeen. Menihän siinä itselläkin taas aikaa ennen kuin oppi nukkumaan heräilemättä. 

Vaikka väsymys onkin ollut iso osa arkeamme, lapsen kehityksen seuraaminen on auttanut jaksamaan pahimpien jaksojen yli. Voi sitä tunnetta, kun oma lapsi katsoo sinua hymyillen. Vaikka liikkumaan lähtövaihe on ollut raskasta jatkuvan vahtimisen vuoksi, on erittäin hienoa seurata lapsen intoa ja sitkeyttä oppia uutta. Voisi melkeinpä todeta, että elämämme koostuu alusta asti yrityksistä, erehdyksistä ja onnistumisista. Lastenkaltainen sitkeys uuden oppimiseen taitaa vain valitettavasti hiipua jossain vaiheessa kokonaan pois. Harvalta aikuiselta löytyy yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin liikkumista harjoittelevalta lapselta. Muistetaanpa seuraavan kerran epäonnistumisen hetkellä, että tästä on tie vain ylöspäin kohti onnistumista. 

Äitiys onkin melkoista vuoristorataa. Tunteita käydään läpi pohjamudista vuorenhuippuihin. Vertaistuki on ollut erityisen tärkeää pohjamudassa kulkiessa. Onneksi kokemuksia on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen meistä on omanlaisensa. Toiset vaativat enemmän, toiset tyytyvät vähempään. Toiset kiukkuavat herkemmin, toiset vain tosi paikan tullen. Tirppana on lapsi, jota kehutaan jatkuvasti hymytytöksi ja hyväntuuliseksi. Allekirjoitan nämä kommentit ylpeänä äitinä. Neiti ei useimmiten turhia kiukkua. Iltakiukku vierailee meillä vain satunnaisesti. Myöskään sairastelut ja puhkeavat hampaat eivät ole aiheuttaneet kiukkua. Voimme siis vain olla kiitollisia hyväntuulisesta lapsesta. Ehkäpä sitä vielä joku päivä meillä kiukutellaan sitten oikein kunnolla. :) 

Yhteenvetona voisi todeta, että äitiys on kaikkea, mitä sen voi kuvitella olevan. Ja ehkä myös sellaista, mitä ei edes osaa ajatella. Toisten kokemuksien kuuleminen on avartavaa, mutta jokaisen äitiys on erilaista. Oman äitiyden voi löytää vain luomalla sen itse oman lapsensa kanssa. Itselläni oli monenlaisia mielikuvia äitiydestä ennen Tirppanan syntymää. Osa mielikuvista on toteutunut myös omalla kohdalla, mutta toisaalta minun äitiys on omanlaistaan. Minun näköistä.

Kanarialla alle vuoden ikäisen kanssa

Ulkomaille lähtö alle vuoden ikäisen kanssa mietityttää monia, joten tässäpä yhdenlainen kokemus. Olimme huhtikuussa viikon Playa del Inglesissa huoneistohotelli Europalacessa. Matka oli Aurinkomatkojen järjestämä. Ajattelimme, että haluamme ensimmäisen reissun lapsen kanssa olevan mahdollisimman helppo, joten valitsimme valmismatkan. Helppoutta lisätäksemme otimme vielä puolihoidon. Varasimme matkan hetkenä, jolloin Tirppana oli valvottanut öisin eikä nukkunut päivälläkään kunnolla eli väsymystaso oli hyvin korkealla. Tietoisuus aurinkolomasta auttoi kummasti jaksamaan pahimman väsymysjakson yli. :) Matkan aikana Tirppana oli 8kk.

Matkan lähestyessä minua mietitytti eniten lentojen sujuminen. Tirppana ei viihtynyt sylissä pitkiä aikoja, koska menohalut olivat kovat. Konttaaminen ja kävely tukea vasten sujuivat jo hyvin kahdeksan kuisena eli paikoillaan olo ei ollut kovin mieluisaa. Lentoa varten varasin muutaman uuden lelun, vaikkakin tuon ikäiselle kelpaa leluksi lähes mikä vain. Lelujen lisäksi mukana olisin pääsiäismunien yllätyskuoria yms. pientä, minkä kuvittelin olevan viihdyttävää. :) Ykkösjuttu oli kuitenkin lelunauha, jossa lelut olivat kiinni. Nauhan ansiosta leluja ei tarvinnut etsiä penkkien alta. 

Matkalaukkuja pakatessa huomasin, että omien tavaroiden pakkaaminen jäi hieman puolitiehen, koska kaikki ajatukset olivat Tirppanan tavaroissa. Kunnon listan tekeminen olisi siis ollut hyväksi, niin olisi tullut itsellekin kaikki tarpeellinen mukaan. :D Tirppanalle lähti matkaan pitkä- ja lyhythihaisia bodeja, mekkoja, ohkasia housuja, uv-suojapuku ja -hattu sekä muutama lämpimämpi vaate. Vaippoina oli housuvaippoja, koska ne pystyy helposti vaihtamaan myös sylissä. Ruokaa varasin noin purkin per päivä, jotta joka päivä tulisi syötyä edes yksi kunnon ruoka. Puurotarpeiksi valitsin valmispuurojauheen, jonka jaoin pieniin minigrip-pusseihin valmiiksi annoksiksi. Hedelmäsoseita varasin vain muutaman. 

Matkarattaat reissuun ostimme parilla kympillä käytettyinä. Eipä olisi ainakaan haitannut, jos ne olisi hajonnut kovassa käsittelyssä lentokentällä. Suunnittelin myös aurinkovarjon ostamista, mutta ajattelin, että eiköhän sitä ilman pärjää. Ilman pärjäsi, mutta olisi ollut ehkä helpompaa varjon kanssa, koska Tirppana ei suostunut pitämään aurinkolaseja. Häikäisyä piti siis estää harsolla, joka taas peitti useimmiten koko näkyvyyden. Onneksi Tirppana kuitenkin viihtyi näkösuojan takana. Harso ja pyykkipojat kannattaa siis varata matkaan. Matkarattaita varten ompelin itse suojapussin vanhasta lakanasta. Finnairilta saa lentokentältä muovipussin, mutta sama pussi pitää säilyttää paluumatkalle. Seurasin erikoistavaroiden hihnalla muiden matkarattaita, ja huomasin, että pussit olivat todella repaleisia jo menolennon jäljiltä. Eli ainakin sillon, jos ottaa reissuun paremmat rattaat, joiden haluaa säilyvän myös puhtaina, niin kannattaa harkita kankaista pussia. Ehkä parhaimpana vinkkinä itse bongasin matkavinkkejä googlettaessa, että vaippapaketin voi laittaa matkarattaiden tavarakoriin lennon ajaksi. En tiedä, onko luvallista, mutta meille ei ainakaan sanomista tullut. Meillä oli yksi pieni housuvaippapaketti matkassa. Tarkoitus oli ostaa lisää paikanpäältä, mutta saatiinkin kuskata osa vielä takaisin, koska vaippoja ei kulunutkaan normaalia määrää. Siitä lisää myöhemmin.

Rattaiden lisäksi matkassa oli myös Ergo Performance -kantoreppu, joka oli kätevä lentokentällä sekä hiekkadyyneillä kävellessä. Repun käyttökokemuksista olisi tarkoitus kirjoittaa joskus oma postauksensa, mutta toki saa kyselläkin. Ko. repusta en nimittäin itse ainakaan ole löytänyt kuin muutamia kirjoituksia. Mallihan poikkeaa jonkin verran perusErgosta. 

Miten reissu sitten meni? Matkan alku ei vaikuttanut lupaavalta, koska Tirppana aloitti oksentamaan lähtöä edeltävänä yönä. Silloin ajatuksissa pyöri jo matkan peruuntuminen tai loman pilalle meno, jos lähdetäänkin reissuun. Riskinähän oli, että me vanhemmatkin sairastuisimme. Aamuyöstä saimme kuitenkin kaikki nukkua rauhassa ja päätimme lähteä matkaan. Lento lähti aamu kahdeksalta. 

Lennot sujuivat meiltä hyvin. Menolennolla Tirppana nukkui poikkeuksellisen paljon mahataudin vuoksi. Oksentaminen ei onneksi enää vaivannut. Silloin meillä oli eturivipaikat, jotka valitsimme lähtöselvityksen yhteydessä ilman lisämaksua. Kannattaa siis tehdä lähtöselvitys netin kautta heti, kun on mahdollista. Eturivipaikallahan on jalkatilaa enemmän eli lapsi pystyy olemaan myös lattialla. Paluulennolla istuimme kakkosrivillä. Tirppana viihtyi yllättävän hyvin, vaikka nukkuikin vain lyhyet unet. Lennon lapsiperheet oli laitettu lähekkäin istumaan, joten lapset viihdyttivät toisiaan. :)  

Lentoemänniltä saa kuumaa vettä puuroon ja he lämmittävät purkkiruoat jossain, kun pyysi. Siinä kesti jonkin aikaa eli kannattaa ennakoida. :) Oma ruoka tuotiin ensin toiselle ja sitten vaihdettiin syliä. Joku vinkkas, että kannattaa ottaa lapselle oma peitto lennolle mukaan, koska koneessa on kylmä. Meillä peitto jäi käyttämättä, koska koneessa oli melkeinpä kuuma. Mutta sehän riippuu koneesta. Lentokoneen vessassa ei pysty pesemään vauvan kakkapyllyä ja kakkaisten vaatteidenkin puhdistaminen oli haasteellista. Tämä tuli todettua, kun neiti päätti tehdä varmaan isoimmat kakat ikinä juuri lentokoneessa.

Pyykinpesuaine oli meillä ihan tarpeellinen, niin ei tarvinnut kakkasia ja oksennuksessa olevia vaatteita kuskata likaisina takas. Kaikkeen on hyvä varautua. :)

Mahatauti ei onneksi pilannut meidän lomaa. Alkulomasta Tirppana oksensi vielä muutaman kerran, mutta oli silti hyväntuulinen ja jaksoi touhuta. Emme siis antaneet taudin häiritä tekemisiä. Tauti kylläkin aiheutti sen, että saimme kuskata purkkiruoat takaisin Suomeen. Rintamaito ja hedelmäsoseet olivat ainoat, jotka maistuivat. Loppuviikosta myös puurokin teki kauppansa sekä tuoreet hedelmäpalat.
Jatkuva imetys oli itselleni aluksi ainakin voimia vievää, koska ruoka ei meinannut maistua minullekaan kunnolla ja Tirppana yritti tilata lisää maitoa. Ei kovin hyvä yhdistelmä. Onneksi maito kuitenkin riitti hyvin. Kuulin myös muilta lapsiperheiltä, että vaikka lapset olivatkin terveitä, niin kunnon ruoka maistui huonosti. Ilmeisestikin lämmön ja oudon ympäristön vaikutuksesta. Aiemmin mainitsin, että vaippoja meni normaalia vähemmän ja se ilmeisestikin johtui mahataudista, jonka vuoksi ylimääräistä nestettä ei kertynyt. Loppumatkasta vaipat kastuivat vasta normaaliin tapaan. 

Huoneistohotelli oli hyvä valinta, koska erillinen makuuhuone antoi lapselle nukkumisrauhan iltaisin. Ja tietysti keittolevyt ja jääkaappi olivat myös hyödyllisiä. Hotelli Europalace ei ole kaikkein lapsiystävällisin paikka, koska hissi lähti vasta toisesta kerroksesta eli rattaat joutui aina kantamaan hissille. Hotellissa ei myöskään ollut hyvää lastenallasta. Muuten olimme kyllä tyytyväisiä hotelliin. Aamupala ja illallinen olivat maittavia ja joka puolella oli siistiä. Huonokuntoiselle hotellin sijainti ei ole kaikkein parhain, koska palveluiden äärelle päästäkseen joutui kapuamaan ison mäen ylös rappusia tai liuskaa pitkin. 

Huonosta alusta huolimatta matkamme oli onnistunut. Matkaan tulee lähteä avoimin mielin, turhia stressaamatta. Ja on hyvä varautua yllätyksiin. :) Eräs suomalaismies rohkeni kysyä minulta, onko lapsen kanssa matkustaminen rasittavaa. Hämmennyin kysymyksen sanavalinnasta ja en osannut oikein vastata mitään järkevää. Mies vain totesi, että ilmeisesti on rasittavaa. Kannattaisi jättää lapsi mummolle hoitoon. Siinä vaiheessa totesin, että ei tämän ikäistä noin vain jätetä viikoksi. Harmitti jälkeenpäin, kun en siinä hetkessä osannut valita sanojani oikein kysymykseen vastatessa. Enhän minä nyt lapsesta lomalle lähde, vaan lomat on perheen yhteistä aikaa! Tokiha sitä välillä voi lomailla kahdestaankin miehen kanssa, mutta vielä ei ole sen aika. Meidän loman tarkoituksena oli päästä hetkeksi eroon kotitöistä ja nauttia auringosta. Onhan se lapsen kanssa eläminen tottakai ajoittain rasittavaa olipa missä ympäristössä tahansa. Mutta siitähän se on kiinni, miten asian ajattelee ja millä asenteella on liikkeellä. 

Alle vuoden ikäisen kanssa lomailu ei ehkä ole samalla tavalla rentouttavaa kuin ilman lapsia, mutta aurinko ja ympäristönvaihto antavat paljon uutta energiaa kotiarjen pyöritykseen. Suosittelen!

Vinkkipankki osa 1

Esikoisen hoitaminen oli aluksi melkoista harjoittelua. Sairaalasta kotiutuessa oli melko orpo olo, koska pienen pieni ihminen oli nyt hoidettava omin avuin ilman sairaalan henkilökunnan tukea. Hämmästyttävän nopeasti sitä oppii ja hiljalleen alkaa luottamaan omiin taitoihin ja löytää ne omat toimintatavat. Jotkut oivallukset ja ideat koin niin hyödyllisiksi, että haluan jakaa ne muillekin. Netti on pullollaan erilaisia vinkkejä, mutta tässä koottuna muutamia hyväksi havaitsemiani juttuja. Osa on kuultu kavereilta, osa bongattu googlettamalla ja ehkäpä jotain olen myös itse oivaltanut.

Fleece: Kaksinkertaista fleeceä voi käyttää kosteussuojana. Materiaalina fleece ei ole niin hengittämätön kuin muoviset kosteussuojat, joten se on myös lapselle mukavampi. Itse käytin aluksi fleeceä patjansuojuksena lapsivesien varalta. Seuraava käyttötarkoitus löytyi heti ensimmäisten imetysöiden aikana. Minua hirvitti jatkuvasti maidosta likaantuvat lakanat, joten ratkaisin ongelman laittamalla fleecen lakanansuojaksi ylävartaloni alle ja sen päälle harson imemään enimmät kosteudet. Lakanoita ei siis tarvitse olla vaihtamassa jatkuvasti ja myös patjakin säilyy puhtaana. Tirppana nukkui yöimetysvaiheessa enimmäkseen vieressäni, joten öiset vaipan falskaamisetkaan eivät vaatineet lakanoiden vaihtoa, koska harso imaisi vuotavan pissan ja fleece esti lakanan kastumisen.  Koin tämän ratkaisun niin hyvänä, että luovuin siitä vasta äskettäin, kun lopetin yöimetyksen. Fleeceä on myös kätevä käyttää lattialla ilmakylpyalustana, koska fleecehuovat ovat monesti melko isoja, joten suojaa riittää myös kääntyilevälle ja ryömimistä opettelevalle lapselle. Mikä parasta, fleecehuopia saa melko edullisesti lähes joka kaupasta. Ihan ohkaset fleecet kannattaa kuitenkin jättää kaupan hyllylle, koska ne eivät välttämättä ole luotettavia. Ja on myös muistettava, että jos esim. vauva pissaa ja jää makaamaan pissan päälle pidemmäksi aikaa, niin kosteus siirtyy hiljalleen alempaan materiaaliin.

Hiustenkuivaaja: Saattaa kuulostaa oudolta, mutta tämä oli ihan ykkösjuttu ensimmäisen kuukauden aikana. Hoitopöydän ääressä tulee vietettyä alkuaikoina melko paljon aikaa. Vaipan ja vaatteiden vaihto ei ollut ainakaan meidän neidin lempipuuhaa, koska kylmyys tuntui ikävältä. Itkuhan siinä lähes aina pääsi. Mutta hiustenkuivaaja helpotti oloa selvästi. Kun varpaita lämmitti hieman kuivaajalla, niin johan mieli muuttui. Lämpö ja varmaankin myös huriseva ääni rauhoittivat monet itkut.

Hoitopöydän tavarat: Itse olin suunnitellut laittavani tarpeellisia hoitotarvikkeita pieniin koreihin hoitopöydän reunalle. En kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi hankkia mieleisiä koreja. Nyt olen tyytyväinen, että olin saamaton, koska hoitopöydällä ei saa olla ylimääräisiä, liian kiinnostavia tavaroita, sillä ne päätyvät pikkuisen suuhun. Näin siis ainakin meillä. Hoitotoimet sujuvat hiukan paremmin, kun käden ulottuvilla ei ole kiinnostavia esineitä.

Kestovanulaput: Ainakin meillä vanulappuja kuluu kaikenlaisissa hoitotoimenpiteissä. Aluksi metsästin mahdollisimman vähän nukkaavia vanulappuja, mutta sellaisia ei oikein löytynyt. Tyydyin löytämiini, mutta lopulta kyllästyin ostamaan jatkuvasti uusia paketteja, sillä saimme kulutettua lappuja kovalla tahdilla. Ajattelin kulutuksemme tulevan sillä tahdilla kalliiksi, joten googlettelin vaihtoehtoisia välineitä. Törmäsin kestolappuihin, joihin olen ollut todella tyytyväinen. Ne ovat hyvin monikäyttöisiä ja peseytyvät kätevästi muun pyykin seassa. Ja niistä ei irtoa nukkaa. Omani ostin täältä. (Tämä ei ole maksettu mainos, vaan tyytyväisen asiakkaan vinkkaus.)

Kestovaipat: Vaipanvaihto on mukavaa puuhaa, kun voit valita mieleisen värin/kuosin muovisen vaipan sijaan. Jos vauva on kova kakkaamaan kuten meillä, niin jatkuva vaippojen likaantuminen ei harmita niin paljoa, kun tiedät, että vaipan voi pestä. :) Minua ainakin harmittaa heittää roskiin kuiva, mutta kakasta tuhriintunut vasta vaihdettu vaippa. Kunnon kakat on tietysti eri asia, mutta meidän neiti harrasti ns. pierukakkoja eli joka vaipassa oli vähän.

Liukuestematto: Meillä sivusta täytettävä pyykkikone toimii hoitopöytänä. Hoitoalusta tuntui kuitenkin liukuvan koneen päällä pelottavan oloisesti, joten testasin liekuestematon palasta sen alle. Idea oli toimiva, joten palanen rauhoitti vilkkaan mielikuvitukseni. :)

Pyykkipoikakirjanmerkki: Tirppana oli sen verran kova maitotyttö, että minun piti kehittää itselleni ajanvietettä. Innostuin pitkästä aikaa lukemaan kirjoja. Monesti en jaksanut asetella Tirppanaa niin hyvin syömään, että olisin saanut molemmat kädet vapaaksi. Yhdellä kädellä kirjan lukeminen oli hieman hankalaa, kun sivut tahtoivat vaihtua itsekseen. Monien erilaisten kokeilujen jälkeen totesin pyykkipojan kaikkein parhaimmaksi kirjanmerkiksi, koska se piti sivut paikoillaan ja sivun vaihtokin onnistui useimmiten ilman pyykkipojan irrottamista. Tämähän sopisi Pirkka-niksiksi. ;)

Radiopuhelin itkuhälyttimenä: Cobra-merkkiset radiopuhelimet ovat mielestäni toimivia itkuhälyttimenä. Aluksi hieman epäröin niitä, koska ne reagoivat vain kunnon ääneen. Pidemmällä käytöllä olen kuitenkin ollut niihin erittäin tyytyväinen, koska ne eivät pidä avaruuskohinaa jokaisesta pienestä äänestä kuten "oikeilla" itkuhälyttimillä on tapana. Cobrien pakkasenkesto on ollut hyvä ja ne toimivat täysin langattomasti ladattavilla akkuparistoilla. Toisinaan radiopuhelimet saattavat säikäyttää vieraiden ihmisten äänillä, mutta kanavaa vaihtamalla ongelma häviää.

Sappisaippua: Jokaisesta lapsiperheestä pitäisi löytyä tämä loistava tahranpoistaja. En ole vielä kohdannut tahraa, johon sappisaippua ei olisi tehonnut. Toki kuivuneet, esikäsittelemättömät tahrat ovat omaaluokkaansa, mutta heti tuoreena käsitellyt tahrat ovat kaikki tähän mennessä puhdistuneet. Vaikka käytämme kestovaippoja, niin kakkatahroja niistä ei sappisaippuan ansiosta löydy. Suosittelen!

Talkin levitys: Kun talkkia laittaa ensin vanulapulle/kestolapulle, sen levittäminen on huomattavasti siistimpää ja kätevämpää.

Vaununsuoja: Aluksi virittelen vaunun suojaksi perinteisesti harsoa, jonka kiinnitin pyykkipojilla. Kaverillani näin suojana tyynyliinan, jonka koin itsekin hyödylliseksi. Lisäetuna saat valita kaapistasi mieluisan kuosin. :) Tyynyliinan saa aseteltua jopa ilman kiinnittimiä, jos hyödyntää tyynyliinan "pussia". Asettelu vaati kuitenkin aina oman aikansa, jotta se näytti hyvältä.Pyykkipojat sain aina irtoilemaan toisistaan, mikä oli erittäin rasittavaa. Kaupassa myytävistä vaununsuojista sainkin idean käyttää suihkuverhorenkaita kiinnittämisessä. Muistin, että sellaiset olin juuri laittanut kirppiskassiin, joten pelastin ne sieltä ja otin koekäyttöön. Renkaat toimivat meidän vaunuissa loistavasti ja ovat kestäneet myös pakkaskeleillä rikkoutumatta. Aluksi nimittäin epäilin niiden taivutuskestävyyttä.

Villapeitto: Jos haluat täysin hengittävän patjansuojuksen, niin villapeitto on siihen paras ratkaisu. Kun peiton vielä kevyesti käsittelee lanoliinilla, niin suoja on varma. Villa puhdistaa itse itsenä, joten peittoa ei tarvitse pestä jokaisen  pissavahingon jälkeen, vaan tuuletus riittää. Tarkoitukseen sopivia peittoja voit neuloa itse, etsiä kaapistasi sekä kirpparilta tai niitä voi ostaa myös uutena.


Lisää hyviä ideoita otetaan vastaan, sillä jokainen on varmasti oivaltanut jonkun jutun käteväksi oman lapsen kanssa, mutta kaikki ideat eivät tule itselle mieleen. Nämä vinkit ovat mielestäni toimivia heti alusta asti. Lapsen kasvaessa on taas erilaiset tarpeet, joten lisää tulossa myöhemmin.

Erilainen synnytyskertomus

Erilaisella alulla pitää tietenkin olla erilainen loppu. Odotusaika sujui hyvin vähin oirein, joten siinä ei mitään normaalista poikkeavaa ollut. Vähäoireisuuden vuoksi olin täysin valmistautunut siihen, että vauva viihtyy liiankin hyvin omissa oloissaan. Ja olinhan vielä ensisynnyttäjä eli tilastojen mukaan saisin odottaa pitkään. Tähän ajatukseen tuudittautuneena olin jättänyt pienokaisen tavaroiden viimeiset järjestelyt laskettua aikaa edeltävälle viikolle. Vaatteet olin jo sentään pessyt ja viikannut kaappiin odottamaan käyttäjää. Mutta eihän hoitopaikalla ja sängyllä mitään kiirettä ollut. Ajattelin, että voihan tässä vielä olla monta viikkoa aikaa. Eipä tule aika pitkäksi, kun on jotain tekemistä vielä jäljellä. Olin myös huolissani, että mieheni isyyslomaa menee hukkaan synnytystä odotellessa, koska hän oli sopinut työnantajansa kanssa, että aloittaa loman laskettuna päivänä.

Lomapäiviä ei mennyt hukkaan yhtäkään, sillä "lomailu" alkoikin jo reilun viikon etuajassa. En ollut uskoa todeksi, kun heräsin yöllä lapsiveden valumiseen. Epäuskoani lisäsi viereisessä huoneessa nukkuvat vanhempani, jotka olivat tulleet varastoremonttia varten yökylään. Mieheni oli tarkoitus remontaida varastoamme isäni kanssa seuraavana päivänä. Edellisenä päivänä vielä vitsailtiin, että isäni joutuu remonttihommiin itsekseen. Kukaan ei kuitenkaan tosissaan uskonut niin käyvän. Aikani ihmeteltyä kuitenkin tajusin, että ei tämä mitään valkovuotoa ole, vaan synnytys on jo hyvin lähellä. Sairaalasta perinteisesti sanottiin, että odottele rauhassa kunnollisia ja tiheitä supistuksia. Näytille viimeistään puoleen päivään mennessä. Supistuksia tuli noin 10 minuutin välein...harvakseltaan tiheämmin. Sairaalasta ohjeistettiin ottamaan panadolia ja nukkumaan. Olihan vielä yö. On siinäkin ohje. Jos nyt siinä tilassa sattuu nukahtamaan, niin heräät joka tapauksessa vähintään 10 minuutin välein. Nukkumisesta ei siis tullut mitään. Jossain vaiheessa supistusten aikana aloin oksentamaan. Kun lapsiveden vuodon alkamisesta oli kulunut 6 tuntia, minua heikotti oksentelun takia niin paljon, että halusin lähteä sairaalaan. Supistuskipua olisin vielä kestänyt, mutta jatkuva oksentaminen alkoi huolestuttaa. Luimme vielä jostain, että oksentamisesta supistusten aikana vitsaillaan "viiden sentin laattana". Luulimme sitä tosiaan vitsiksi, mutta tosi juttuhan se oli.

Sairaalaan päästyämme meitä odotti melkoinen yllätys, jota emme todellakaan odottaneet kuulevamme. Kätilö totesi tutkiessaan, että "soitetaanpa lääkäri paikalle; täällä tuntuu varpaat". Vauva olikin yllätysperätilassa. Siinä vaiheessa totesin, että ompa ollut taitava sijaisterkkari neuvolassa.Olin edellisenä päivänä käynyt tarkastuksessa ja terkkari vakuuttavasti sanoi vauvan olevan pääalaspäin. Ja kaksi viikkoa aiemmin oma terkkarini tunnusteli vauvan asentoa yhdessä kollegansa kanssa ja molemmat olivat raivotarjonnan kannalla. Tämän jälkeen asia vielä varmistettiin ultrassa, joka oli niin huonolaatuinen, että itse en siitä osannut katsoa, mutta tietenkin oletin terkkarin osaavan. Kolme terkkaria oli siis todennut vauvan olevan raivotarjonnassa ja minä luotin heihin, vaikka itse ihmettelinkin alhaalla tuntuvia liikkeitä. Oliko vauva ultrahetkellä raivotarjonnassa tai perätilassa, sitä ei saada koskaan selville. Mutta ainakin edellisenä päivänä perätilan olisi olettanut olevan havaittavissa. Itse en tuntenut missään vaiheessa kunnon muljahdusta, jonka kääntymisen luulisi aiheuttavan. Ja alhaalla tuntemani liikkeet tukevat myös ajatusta siitä, että vauva oli ollut perätilassa jo jonkin aikaa. Olipa asia miten tahansa, jouduin yllättäen päättämään, olenko valmis synnyttämään perätilavauvan alateitse.

Ensimmäinen ajatukseni perätilasta kuullessani oli, että sektio olisi nopea ja "helppo" eikä minun tarvitsisi kärsiää enää supistuskivuista. En tuonut kuitenkaan ajatuksiani julki, sillä lääkäri ja kätilö pitivät oikeastaan itsestäänselvyytenä, että sektio on poissuljettu, koska kohdunsuu oli auki siinä vaiheessa jo 5cm. He puhuivat alatiesynnytyksestä niin myönteiseen sävyyn, että minua ei tarvinnut edes ympäripuhua. Samantien oltiinkin jo matkalla magneettikuvaan varmistamaan, että ultran mukaan noin kolmikiloinen esikoisemme mahtuu syntymään alakautta. Magneettikuva olikin koko synnytyksen pahin kohta, sillä kuvauksen edellyttämä selällään olo jalat suorana ja vielä liikkumattomana ei ollut kovin helppoa siinä tilassa. 

Pian löysinkin itseni synnytyssalista. Supistukset eivät edelleenkään tulleet kovin tiheästi, mutta tehokkaita ne silti olivat. Olin ehtinyt olla sairaalassa reilun tunnin, kun kohdunsuu oli jo täysin auki. Koska kyseessä oli normaalista poikkeava synnytys, päävastuu oli osastonylilääkärillä. Tilanteen harvinaislaatuisuuden vuoksi mukana oli myös toinen lääkäri ottamassa oppia perätilavauvan alatiesynnytyksestä. Oli ainakin turvallinen olo, kun paikalla oli useampi asiantuntija. Kivunlievityksen suhteen olin etukäteen ajatellut mennä tilanteen mukaan ja nyt tilanne vaati luomusynnytyksen, koska mitään ei ehditty antamaan. 

Supistukset eivät edelleenkään tihentyneet luonnostaan, vaan niitä edistettiin lääkkeen avulla. Lääkettä annettiin jossain vaiheessa liikaa, minkä seurauksena ponnistustarve oli lähes jatkuvaa. Minun voimat alkoivat loppua, koska en ehtinyt palautua ja samalla myös vauvan sydänäänet heikkenivät. Synnytyssalista soitettiinkin jo leikkaussaliin, että kohta tullaan, mutta supistuksia edistävän lääkkeen määrän vähentäminen auttoi ja sain viimeiseen ponnistukseen tarvittavat voimat. Siinä vaiheessa muistan kuulleeni jonkun hoitohenkilökunnasta sanoneen, että "opittiinpahan, että äiti ja lapsi jaksavat ja palautuvat paremmin, jos lääkettä annetaan vähemmän". Sektiolta siis vältyttiin ja pian sain pienen tyttömme syliini. Kutsuttakoon häntä jatkossa Tirppanaksi. :)

Jälkeenpäin olen vasta tajunnut, kuinka erityislaatuisesta tilanteesta on ollut kyse. Jos perätila olisi ollut tiedossa, niin ilmeisesti sairaalaan olisi pitänyt lähteä saman tien, kun lapsivedet menivät. Näin olen kuullut ohjeistettavan. Onneksi synnytys oli kuitenkin nopea (onneksi ehdin sairaalaan), eikä perätilaa huomattu vasta ponnistusvaiheessa kuten jollekin on käynyt. Olen kiitollinen, että kaikki sujui lopulta ongelmitta ja minulle jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli yllätyksellisyydestä huolimatta. Hoitohenkilökunta on huomioinut asian todella hyvin jälkeenpäin, koska minulta on useampaan otteeseen kyselty, onko erilaisesta synnytyksestä jäänyt traumoja. 

Ainoa asia, mikä minua jäi harmittamaan, oli oma huono valmistautuminen synnytykseen. Olin liikaa tuudittautunut siihen, että raskaus kestää lasketun ajan yli, joten kaikki tuli täysin yllätyksenä. Valmistautuminen oli vasta puolitiessä, kun yhtäkkiä Tirppana olikin jo sylissä. Tiedänpä sitten toisella kerralla, jos sellainen meille suodaan. :) Olin myös varautunut pitkään synnytykseen joka alkaa supistuksilla, koska ainahan sanotaan, että ensisynnyttäjät ovat hitaita ja useimmiten lapsivedet menevät vasta ponnistusvaiheessa. Nämä kaksi yleistystä eivät ole pitäneet ollenkaan paikkaansa minun lähipiirissäni, sillä monella on mennyt lapsivesi kotona ja ensisynnyttäjät ovat olleetkin nopeita. Ehkäpä satun vain tuntemaan juuri niitä harvinaisempaan joukkoon kuuluvia naisia. ;)

Yrittäminen ja onnistuminen

Opetus

Ihminen (tai ainakin minä) ajattelee usein hyvin naiivisti oman elämän helppoudesta. Toiset kokevat monennäköisiä vaikeuksia, mutta eiväthän ne tietenkään omalle kohdalle satu. Näin minäkin ajattelin, kun mielessä alkoi pyöriä haave perheenlisäyksestä. Vaikka tiedostin, että lapsettomuusongelmat ovat yllättävän yleisiä, ajattelin, että eihän se nyt meidän kohdalla mikään ongelma ole. Tähän astihan elämä on kulkenut eteenpäin toiveiden mukaisesti. Miksi muka minun täytyisi oikein yrittämällä yrittää? Niin. Miksipä ei juuri minun? Enhän minä ole sen parempi kuin kukaan muu.

Kun yritystä oli takana vajaa vuosi, alkoi todellisuus valjeta naiiviin ajatusmaailmaani. Onnistuminen ei ollutkaan heti nurkan takana. Voisi melkeinpä sanoa, että "pilkka osui omaan nilkkaan". Pettyneistä ajatuksista huolimatta valoa pilkahteli harmauden keskellä. Minulla oli täysi luottamus siihen, että Jumala tietää ja tuntee tilanteen parhaiten ja Hänellä on valmis suunnitelma. Olin kiitollinen siitä, että emme joutuisi käymään tilannetta läpi vain kahdestaan mieheni kanssa, sillä kolmisäikeinen lanka on vahvimmillaan juuri vaikeina hetkinä. Jos vain itse haluamme luovuttaa elämämme Hänen käsiinsä.

Eteenpäin

Puolentoista vuoden tuloksettoman yrityksen jälkeen löysimme itsemme lapsettomuusklinikalta. Emme halunneet enää pitkittää tilannetta jonottamalla kunnan tarjoamiin hoitoihin, joten halusimme yksityiselle klinikalle. Tutkimusten ja keskustelujen jälkeen päädyimme aloittamaan hoidot heti. Jälkeenpäin ajateltuna on ollut hienoa huomata, kuinka Jumala on pitänyt huolta myös talousasioistamme. Yksityisellä puolella hoidot tietenkin maksoivat reilusti enemmän kunnan hintoihin verrattuna, mutta siitäkin huolimatta taloudellinen tilanteemme oli riittävän hyvä kattamaan syntyneitä kuluja. Se on vaan niin uskomattoman hienoa, kuinka meistä pidetään huolta jokaisenä hetkenä monin eri tavoin. 

Aloitimme siis hoidot luottavaisin mielin, mutta tietenkin pelko epäonnistumisesta oli vahvana taustalla. Hedelmöityshoitomuodoksi valikoitui ICSI eli mikroinjektio. Olimme kertoneet lähimmille ihmisille ongelmastamme, mutta hoidon ajankohdan pidimme omana tietona. Tiesimme kuitenkin, että joka hetki meillä oli vahva esirukoustuki taustalla. Vaikka yrityskerta olikin vasta ensimmäinen, sain vahvan luottamuksen hoidon onnistumiseen alkionsiirtopäivänä. Minulla on tapana lukea joka aamu päivän lehti. Sen päivän lehdessä oli kirjoitettu näin: 

"Uskotteko te, että minä voin auttaa teitä?" Näillä sanoilla Jeesus kohtasi kaksi sokeaa. Vuosien odotus palkittiin, silmät aukenivat eikä riemulla ollut rajoja! Nyt oli aika, Jumalan aika! Lukijani, sinunkin asiasi ovat Ylilääkärin tiedossa. Ei Hän ole valelääkäri vaan Herra, sinun parantajasi. Vaikka odottavan aika on pitkä eikä pettymyksiltäkään vältytä, sinun vuorosi tulee. Sinä et voi itse määrätä milloin se tulee, mutta tiedä, että kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Usko on sitä, että luotat lujasti siihet mitä toivot. Ojentaudut sen mukaan mikä ei näy. Kaikella on tarkoituksensa. Vaikeudetkin kätkevät sisäänsä siunauksen siemenen. Vastoinkäymisiä tarvitaan. Jokainen hetki on taiten tehty, kun taivas työskentelee sinun hyväksesi. Sinua kasvatetaan, opetetaan ja valmistetaan. Tulee päivä, jolloin ymmärrät enemmän, mutta vielä sinä et kaikkea käsitä. Riittäköön sinulle nyt se tietoisuus, että "Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi. Hän on voimallinen, Hän auttaa. Rakkaudessaan. Hän tekee sinut uudeksi." (Sef.3:17) -Anne-Marie Lehto- 

Teksti rohkaisi minua valtavasti ja tuntui, että se oli kirjoitettu juuri minulle sen päivän tunnelmiin. Sää sinä päivänä oli harmaa ja sateinen. Kun lähdin ajamaan klinikalta kotia kohti, aurinko alkoi paistamaan kirkkaasti. Kirkkaus kesti hetken ja pian harmaus valtasi taas taivaan. Hymy nousi kasvoilleni. Tiesin, että nyt yritys muuttuu vihdoin onnistumiseksi. Pienen ihmisen elämäntaival oli alkanut.