Liikuntahaaste

Liikunta-alan ammattilaisena minun luulisi olevan aktiivinen liikkuja. Mutta...näsäviisaillahan on tapana sanoa, että "luuleminen ei ole tietämistä". ;)  Minun liikunnan harrastaminen on useimmiten melko kausiluonteista. Toisinaan liikun hyvinkin säännöllisesti, mutta toisinaan laiskistun totaalisesti. Tirppanan syntymän jälkeen olen jälleen etsinyt riittävän tehokasta liikuntamotivaattoria. Ennen synnytystä ajattelin, että raskauskilot kannustavat varmasti liikkumaan. Osittain niin olikin, mutta Tirppanan huonounisuus aiheutti minulle valtavan väsymyksen. Vaikka liikunta toki piristää, itsensä liikkeelle saanti on väsyneenä haastavaa. Nyt ymmärrän sen täysin.

Kun Tirppanan päivä- ja yöunet paranivat unikoulun avulla, virkeystasoni lähti hiljalleen kohoamaan. Kunnon motivaattori oli kuitenkin edelleen kadoksissa. Enimmät raskauskilot katosivat varmaankin imetyksen avulla. Jäljellä olevat häiritsevät itseä, mutta niiden pudottaminen onkin yllättävän haasteellista. Vanhat vaatteet mahtuvat pääosin päälleni, joten kunnon motivaattoriksi niistäkään ei ole.

Sitten se löytyi. Kaverini ovat juuri sopivaan aikaan päättäneet haastaa toisensa liikkumaan. Heti, kun kuulin ideasta, ajattelin, että tässä se on. Eli homman nimi on "Satakymppi". Jokaisen osallistujan pitää liikkua 10.10.2013 mennessä vähintään 110km. Kilometreistä ainakin puolet juostaan ja toinen puolisko hengästytään kävellen. Tämä oli juuri sellainen motivaattori, jota olen kaivannut. Tehtävä ei ole ollenkaan mahdoton, vaan haastetta on juuri sopivasti. Omia kilometrejä täytyy julkaista säännöllisesti, mikä toimiikin oivana kannustajana. Kun toiset kertovat omista matkoistaan, kilpailuviettini nostaa päätään. :) 

Ensimmäinen haasteviikko alkaa olla takana ja hiki on virrannut joka päivä. :) Matkaa on kertynyt n. 18km (hölkkää n. 7km) eli alkuinto on vienyt mukanaan. :D Lukema on jo sinänsä merkittävä, että aiemmin kävin vain noin kerran viikossa pidemmän lenkin. Muilla kerroilla toivoin, että Tirppana nukahtaa nopeasti ja minä pääsen syömään rauhassa. ;) Ei sentään, en ole luopunut omista hetkistä, vaan olen tehnyt lenkit iltaisin Tirppanan istuessa rattaissa tai mahdollisuuksien mukaan pyrin menemään yksin. Alkuinnostus lopahtaa yleensä melko pian, mutta tällä kertaa uskon saavuttavani tavoitteen. Tilivelvollisuus olkoon salainen aseeni. :) 

Ompeluhaaveita

Lapsena käsityöt olivat mieleistä puuhaa minulle. Kävin viikottain käsityökerhossa, jossa enimmäkseen ompelin ja tein kankaanpainantaa. Kerhon innoittamana halusin tehdä itse verhot kotona. Kotoa löytyi ompelukone, joten äitini tuki minun innostustani hankkimalla minulle kankaan ja kangasvärit. Halusin siis painaa kuvion itse. Siihen aikaan vaaleansininen oli lempivärini, joten kangas oli tietysti vaaleansinistä. Kuvioksi valitsin erilaiset Nalle Puh -hahmot, joihin tein sabluunat kirjasta kopioimalla. Lopputulokseen olin itse todella tyytyväinen ja verhot koristivat ikkunaani pitkään. Eräänä jouluna halusin tehdä kaikille sukulaisille pefletit. Ja tietenkin kuvio piti painaa itse. Onkohan pefletit vielä käytössä? :D

Yläasteelle siirtyessä käsityöt jäivät unholaan. Jääkiekosta tuli uusi harrastukseni. Ensin fanaattisesti penkkiurheillen ja pian myös itse pelaten. Pelimatkoilla olisi ollut hyvin aikaa vaikka neuloa, mutta eihän sitä silloin tajunnut. Verhojen ompelu silloin tällöin oli ainoa hento kosketus käsityömaailmaan. Kunnes siskoni alkoi kehua omia neulontatöitään. Pari vuotta sitten tein miehelleni ja isälleni villasukat joululahjaksi. Suunnitelmissa oli neuloa enemmänkin, mutta yhtä epäonnistunutta pipoa enempää en ole saanut aikaiseksi. Siskoni on neulonut Tirppanalle, joten eihän minun ole tarvinnut. ;)

Neulojaa minusta ei siis vielä ainakaan ole tullut. Vaikkakin tällä hetkellä luen Kate Jacobsin kirjoittamaa "Pieni lankakauppa" -kirjaa, jonka sain lainaan neuloja-siskoltani. Hän sanoi, että kirjan luettua neulontaan jää koukkuun. Nähtäväksi siis jää. :) Neulonnan sijaan olen innostunut taas ompelusta. Raskausaikana ajattelin, että kaapista löytyvistä käyttämättömistä lakanoista ja pussilakanoista voisi ommella lakanoita pienokaiselle. En omistanut vuosi sitten ompelukonetta. Nyt olen omistanut noin vuoden. Pitihän sitä saada pinnasänkyyn sopivia lakanoita. ;) 

Ompelukone on aika harvakseltaan käytössä, mutta aivotyöskentely on hyvinkin vilkasta erilaisten ideoiden suhteen. Minulla on monenlaisia ompeluhaaveita, mutta jostakin pitäisi löytää kunnolla aikaa paneutua ompeluharjoituksiin. Lakanat on jo käytössä sekä muutama testikappale mm. vaipanvaihtoalustasta ja piposta on valmistunut. Suunnitelmia on vielä vaikka kuinka paljon. Ja haaveena myös saumuri, jonka omistaminen vaatisi jo kunnon ompeluksia. Aina voi haaveilla. Hiljaa hyvä tulee. 

Yhdeksän kuukautta odotusta, yhdeksän kuukautta äitiyttä

Niin se aika kulkee. Vastahan sitä odotettiin, mutta nyt siitä erityislaatuisesta hetkestä on jo yhdeksän kuukautta. Minusta tuli äiti. Sitä tunnetta Tirppanan syntymäpäivänä on vaikea kuvailla. Hämmennystä, ylpeyttä, iloa, osaamattomuutta, rakkautta. Ehkä se tunne koostui niistä. Olo oli jotenkin avuton, koska tuntui, etten tiennyt kuinka pientä hoidetaan. Ja pian pieni nyytti olisi täysin minun ja mieheni vastuulla. Tirppana tuntui himpun alle kolmikiloisena hurjan pieneltä käsitellä, joten voin vain kuvitella, miltä keskosvauvojen vanhemmista tuntuu hoitaa pienokaisiaan.

Tähän asti on tultu ja ilmeisen hyvin selvitty. Menneet yhdeksän kuukautta ovat sisältäneet tunteita laidasta laitaan. Ensimmäinen kuukausi jännitettiin Tirppanan painonnousua. Imetys oli aluksi rintakumin kanssa taistelua ja hidas painonnousu ei kannustanut jatkamaan. Epävarma sijaisterveydenhoitaja pahensi vain tilannetta. Välillä itkettiin ja imetettiin, toisinaan kaikki oli ihanaa. Ihanat päivät olivat kuitenkin harvassa väsymyksen ja epäonnistumisen tunteen hallitessa. Tuntui, että en tehnyt muuta kuin imettänyt. Imettäminen rintakumin kanssa oli mielestäni rasittavaa, joten imetyksen lopettaminen kävi monta kertaa mielessä. Motivoin kuitenkin itseäni imetyksen eduilla ja loin mielessäni kauhukuvia tuttipullovuoren pesusta ja steriloinnista. Myös lisääntynyt paino ja kannustavammalla terveydenhoitajalla käynti auttoivat eteenpäin. Vajaan kahden kuukauden iässä Tirppana palkitsi äidin sinnikkyyden. Yhtäkkiä rintakumia ei enää tarvittukaan. Voi sitä ilon päivää ja helpotuksen tunnetta. Minä onnistuin.

Arki helpottui huomattavasti, kun rintakumistressi loppui. Rohkenin useammin poistua kotoa, sillä ilman rintakumia imettäessä ei tarvinnut näytellä tissiä kaikelle kansalle. :) Kotoa poistuminen lievensi hieman tunnetta siitä, että joku on minusta riippuvainen. Vaikka etukäteen puhutaan, että lapsi sitoo vanhempia ja täyttää elämän, niin sen merkityksen tajuaa kunnolla vasta käytännössä. Alkuaikoina oma aika oli todella minimissä. Oli väsyttävää, kun iltaisin olisi halunnut syödä edes iltapalan rauhassa, mutta se oli lähes mahdotonta, kun pikkuinen vain huutaa isän sylissä ja vaatii tissiä, vaikka vastahan hän sitä oli saanut. On ristiriitaista tuntea samaan aikaan ärtymystä ja ylpeyttä äitiydestä. Eikö minun kuuluisi olla iloinen, että saan huolehtia omasta rakkaasta lapsesta? Olinhan minä, mutta se ei ollut ainut tunne. Ajoittain oli raastavaa, kun mies pääsi lähtemään harrastuksiinsa noin vain, kun taas minun piti tarkkaan ajoittaa menoni, jos halusin poistua kotoa ilman Tirppanaa.

Kuukaudet vierivät ja vauva arjesta osasi jo nauttiakin. Huonosti nukutut yöt alkoivat kuitenkin vaatia veronsa. Tirppana nukkui öisin enintään kolmen tunnin pätkiä, useimmiten 1-2h. Mahavaivat häiritsivät myös päiväunia, joten itse ei saanut levättyä kunnolla missään vaiheessa. Olin kuullut monia positiivisia kokemuksia vyöhyketerapian tehokkuudesta vauvan masuvaivoihin, joten pitihän sitä kokeilla. Tilanne helpottui jokaisen hoitokerran jälkeen jonkin verran. Vyöhyketerapeutti sanoi, että suolisto-ongelmat ovat yleisiä perätilavauvoilla. Itse olin ajatellut, että koska ummetusta ei ole, niin kai se maha toimii hyvin. Mutta Tirppanalla toimikin liian hyvin, koska kakkaa tuli lähes joka vaippaan pieniä määriä. Jos olisimme heti ensimmäisten kuukausien aikana käynyt vyöhyketerapiassa, niin unenlaatu olisi ehkä ollut parempaa. Ehkä, koska yöheräilyt eivät vähentyneet, vaikka mahavaivat helpottuivatkin neljän hoitokerran jälkeen. 

Väsymystaso alkoi olla melko korkealla Tirppanan ohittaessa puolen vuoden iän. Lopulta selkeä muutos tilanteeseen tuli, kun päätin lopettaa yöimetyksen ja Tirppana siirtyi omaan huoneesseen nukkumaan noin 7 kuukauden ikäisenä. Tuntuihan se jotenkin pelottavalta ajatukselta nukuttaa niin pientä yksinään, mutta näin jälkeenpäin voin kertoa, että ratkaisu oli juuri se oikea. Yöt ovat rauhoittuneet selkeästi ja kokonaisiakin öitä on takana muutamia. Kyllä se uni vaan on meille aikuisillekin erityisen tärkeää. Olo on ollut ihan erilainen paremmin nukuttujen öiden jälkeen. Menihän siinä itselläkin taas aikaa ennen kuin oppi nukkumaan heräilemättä. 

Vaikka väsymys onkin ollut iso osa arkeamme, lapsen kehityksen seuraaminen on auttanut jaksamaan pahimpien jaksojen yli. Voi sitä tunnetta, kun oma lapsi katsoo sinua hymyillen. Vaikka liikkumaan lähtövaihe on ollut raskasta jatkuvan vahtimisen vuoksi, on erittäin hienoa seurata lapsen intoa ja sitkeyttä oppia uutta. Voisi melkeinpä todeta, että elämämme koostuu alusta asti yrityksistä, erehdyksistä ja onnistumisista. Lastenkaltainen sitkeys uuden oppimiseen taitaa vain valitettavasti hiipua jossain vaiheessa kokonaan pois. Harvalta aikuiselta löytyy yhtä paljon kärsivällisyyttä kuin liikkumista harjoittelevalta lapselta. Muistetaanpa seuraavan kerran epäonnistumisen hetkellä, että tästä on tie vain ylöspäin kohti onnistumista. 

Äitiys onkin melkoista vuoristorataa. Tunteita käydään läpi pohjamudista vuorenhuippuihin. Vertaistuki on ollut erityisen tärkeää pohjamudassa kulkiessa. Onneksi kokemuksia on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen meistä on omanlaisensa. Toiset vaativat enemmän, toiset tyytyvät vähempään. Toiset kiukkuavat herkemmin, toiset vain tosi paikan tullen. Tirppana on lapsi, jota kehutaan jatkuvasti hymytytöksi ja hyväntuuliseksi. Allekirjoitan nämä kommentit ylpeänä äitinä. Neiti ei useimmiten turhia kiukkua. Iltakiukku vierailee meillä vain satunnaisesti. Myöskään sairastelut ja puhkeavat hampaat eivät ole aiheuttaneet kiukkua. Voimme siis vain olla kiitollisia hyväntuulisesta lapsesta. Ehkäpä sitä vielä joku päivä meillä kiukutellaan sitten oikein kunnolla. :) 

Yhteenvetona voisi todeta, että äitiys on kaikkea, mitä sen voi kuvitella olevan. Ja ehkä myös sellaista, mitä ei edes osaa ajatella. Toisten kokemuksien kuuleminen on avartavaa, mutta jokaisen äitiys on erilaista. Oman äitiyden voi löytää vain luomalla sen itse oman lapsensa kanssa. Itselläni oli monenlaisia mielikuvia äitiydestä ennen Tirppanan syntymää. Osa mielikuvista on toteutunut myös omalla kohdalla, mutta toisaalta minun äitiys on omanlaistaan. Minun näköistä.

Kanarialla alle vuoden ikäisen kanssa

Ulkomaille lähtö alle vuoden ikäisen kanssa mietityttää monia, joten tässäpä yhdenlainen kokemus. Olimme huhtikuussa viikon Playa del Inglesissa huoneistohotelli Europalacessa. Matka oli Aurinkomatkojen järjestämä. Ajattelimme, että haluamme ensimmäisen reissun lapsen kanssa olevan mahdollisimman helppo, joten valitsimme valmismatkan. Helppoutta lisätäksemme otimme vielä puolihoidon. Varasimme matkan hetkenä, jolloin Tirppana oli valvottanut öisin eikä nukkunut päivälläkään kunnolla eli väsymystaso oli hyvin korkealla. Tietoisuus aurinkolomasta auttoi kummasti jaksamaan pahimman väsymysjakson yli. :) Matkan aikana Tirppana oli 8kk.

Matkan lähestyessä minua mietitytti eniten lentojen sujuminen. Tirppana ei viihtynyt sylissä pitkiä aikoja, koska menohalut olivat kovat. Konttaaminen ja kävely tukea vasten sujuivat jo hyvin kahdeksan kuisena eli paikoillaan olo ei ollut kovin mieluisaa. Lentoa varten varasin muutaman uuden lelun, vaikkakin tuon ikäiselle kelpaa leluksi lähes mikä vain. Lelujen lisäksi mukana olisin pääsiäismunien yllätyskuoria yms. pientä, minkä kuvittelin olevan viihdyttävää. :) Ykkösjuttu oli kuitenkin lelunauha, jossa lelut olivat kiinni. Nauhan ansiosta leluja ei tarvinnut etsiä penkkien alta. 

Matkalaukkuja pakatessa huomasin, että omien tavaroiden pakkaaminen jäi hieman puolitiehen, koska kaikki ajatukset olivat Tirppanan tavaroissa. Kunnon listan tekeminen olisi siis ollut hyväksi, niin olisi tullut itsellekin kaikki tarpeellinen mukaan. :D Tirppanalle lähti matkaan pitkä- ja lyhythihaisia bodeja, mekkoja, ohkasia housuja, uv-suojapuku ja -hattu sekä muutama lämpimämpi vaate. Vaippoina oli housuvaippoja, koska ne pystyy helposti vaihtamaan myös sylissä. Ruokaa varasin noin purkin per päivä, jotta joka päivä tulisi syötyä edes yksi kunnon ruoka. Puurotarpeiksi valitsin valmispuurojauheen, jonka jaoin pieniin minigrip-pusseihin valmiiksi annoksiksi. Hedelmäsoseita varasin vain muutaman. 

Matkarattaat reissuun ostimme parilla kympillä käytettyinä. Eipä olisi ainakaan haitannut, jos ne olisi hajonnut kovassa käsittelyssä lentokentällä. Suunnittelin myös aurinkovarjon ostamista, mutta ajattelin, että eiköhän sitä ilman pärjää. Ilman pärjäsi, mutta olisi ollut ehkä helpompaa varjon kanssa, koska Tirppana ei suostunut pitämään aurinkolaseja. Häikäisyä piti siis estää harsolla, joka taas peitti useimmiten koko näkyvyyden. Onneksi Tirppana kuitenkin viihtyi näkösuojan takana. Harso ja pyykkipojat kannattaa siis varata matkaan. Matkarattaita varten ompelin itse suojapussin vanhasta lakanasta. Finnairilta saa lentokentältä muovipussin, mutta sama pussi pitää säilyttää paluumatkalle. Seurasin erikoistavaroiden hihnalla muiden matkarattaita, ja huomasin, että pussit olivat todella repaleisia jo menolennon jäljiltä. Eli ainakin sillon, jos ottaa reissuun paremmat rattaat, joiden haluaa säilyvän myös puhtaina, niin kannattaa harkita kankaista pussia. Ehkä parhaimpana vinkkinä itse bongasin matkavinkkejä googlettaessa, että vaippapaketin voi laittaa matkarattaiden tavarakoriin lennon ajaksi. En tiedä, onko luvallista, mutta meille ei ainakaan sanomista tullut. Meillä oli yksi pieni housuvaippapaketti matkassa. Tarkoitus oli ostaa lisää paikanpäältä, mutta saatiinkin kuskata osa vielä takaisin, koska vaippoja ei kulunutkaan normaalia määrää. Siitä lisää myöhemmin.

Rattaiden lisäksi matkassa oli myös Ergo Performance -kantoreppu, joka oli kätevä lentokentällä sekä hiekkadyyneillä kävellessä. Repun käyttökokemuksista olisi tarkoitus kirjoittaa joskus oma postauksensa, mutta toki saa kyselläkin. Ko. repusta en nimittäin itse ainakaan ole löytänyt kuin muutamia kirjoituksia. Mallihan poikkeaa jonkin verran perusErgosta. 

Miten reissu sitten meni? Matkan alku ei vaikuttanut lupaavalta, koska Tirppana aloitti oksentamaan lähtöä edeltävänä yönä. Silloin ajatuksissa pyöri jo matkan peruuntuminen tai loman pilalle meno, jos lähdetäänkin reissuun. Riskinähän oli, että me vanhemmatkin sairastuisimme. Aamuyöstä saimme kuitenkin kaikki nukkua rauhassa ja päätimme lähteä matkaan. Lento lähti aamu kahdeksalta. 

Lennot sujuivat meiltä hyvin. Menolennolla Tirppana nukkui poikkeuksellisen paljon mahataudin vuoksi. Oksentaminen ei onneksi enää vaivannut. Silloin meillä oli eturivipaikat, jotka valitsimme lähtöselvityksen yhteydessä ilman lisämaksua. Kannattaa siis tehdä lähtöselvitys netin kautta heti, kun on mahdollista. Eturivipaikallahan on jalkatilaa enemmän eli lapsi pystyy olemaan myös lattialla. Paluulennolla istuimme kakkosrivillä. Tirppana viihtyi yllättävän hyvin, vaikka nukkuikin vain lyhyet unet. Lennon lapsiperheet oli laitettu lähekkäin istumaan, joten lapset viihdyttivät toisiaan. :)  

Lentoemänniltä saa kuumaa vettä puuroon ja he lämmittävät purkkiruoat jossain, kun pyysi. Siinä kesti jonkin aikaa eli kannattaa ennakoida. :) Oma ruoka tuotiin ensin toiselle ja sitten vaihdettiin syliä. Joku vinkkas, että kannattaa ottaa lapselle oma peitto lennolle mukaan, koska koneessa on kylmä. Meillä peitto jäi käyttämättä, koska koneessa oli melkeinpä kuuma. Mutta sehän riippuu koneesta. Lentokoneen vessassa ei pysty pesemään vauvan kakkapyllyä ja kakkaisten vaatteidenkin puhdistaminen oli haasteellista. Tämä tuli todettua, kun neiti päätti tehdä varmaan isoimmat kakat ikinä juuri lentokoneessa.

Pyykinpesuaine oli meillä ihan tarpeellinen, niin ei tarvinnut kakkasia ja oksennuksessa olevia vaatteita kuskata likaisina takas. Kaikkeen on hyvä varautua. :)

Mahatauti ei onneksi pilannut meidän lomaa. Alkulomasta Tirppana oksensi vielä muutaman kerran, mutta oli silti hyväntuulinen ja jaksoi touhuta. Emme siis antaneet taudin häiritä tekemisiä. Tauti kylläkin aiheutti sen, että saimme kuskata purkkiruoat takaisin Suomeen. Rintamaito ja hedelmäsoseet olivat ainoat, jotka maistuivat. Loppuviikosta myös puurokin teki kauppansa sekä tuoreet hedelmäpalat.
Jatkuva imetys oli itselleni aluksi ainakin voimia vievää, koska ruoka ei meinannut maistua minullekaan kunnolla ja Tirppana yritti tilata lisää maitoa. Ei kovin hyvä yhdistelmä. Onneksi maito kuitenkin riitti hyvin. Kuulin myös muilta lapsiperheiltä, että vaikka lapset olivatkin terveitä, niin kunnon ruoka maistui huonosti. Ilmeisestikin lämmön ja oudon ympäristön vaikutuksesta. Aiemmin mainitsin, että vaippoja meni normaalia vähemmän ja se ilmeisestikin johtui mahataudista, jonka vuoksi ylimääräistä nestettä ei kertynyt. Loppumatkasta vaipat kastuivat vasta normaaliin tapaan. 

Huoneistohotelli oli hyvä valinta, koska erillinen makuuhuone antoi lapselle nukkumisrauhan iltaisin. Ja tietysti keittolevyt ja jääkaappi olivat myös hyödyllisiä. Hotelli Europalace ei ole kaikkein lapsiystävällisin paikka, koska hissi lähti vasta toisesta kerroksesta eli rattaat joutui aina kantamaan hissille. Hotellissa ei myöskään ollut hyvää lastenallasta. Muuten olimme kyllä tyytyväisiä hotelliin. Aamupala ja illallinen olivat maittavia ja joka puolella oli siistiä. Huonokuntoiselle hotellin sijainti ei ole kaikkein parhain, koska palveluiden äärelle päästäkseen joutui kapuamaan ison mäen ylös rappusia tai liuskaa pitkin. 

Huonosta alusta huolimatta matkamme oli onnistunut. Matkaan tulee lähteä avoimin mielin, turhia stressaamatta. Ja on hyvä varautua yllätyksiin. :) Eräs suomalaismies rohkeni kysyä minulta, onko lapsen kanssa matkustaminen rasittavaa. Hämmennyin kysymyksen sanavalinnasta ja en osannut oikein vastata mitään järkevää. Mies vain totesi, että ilmeisesti on rasittavaa. Kannattaisi jättää lapsi mummolle hoitoon. Siinä vaiheessa totesin, että ei tämän ikäistä noin vain jätetä viikoksi. Harmitti jälkeenpäin, kun en siinä hetkessä osannut valita sanojani oikein kysymykseen vastatessa. Enhän minä nyt lapsesta lomalle lähde, vaan lomat on perheen yhteistä aikaa! Tokiha sitä välillä voi lomailla kahdestaankin miehen kanssa, mutta vielä ei ole sen aika. Meidän loman tarkoituksena oli päästä hetkeksi eroon kotitöistä ja nauttia auringosta. Onhan se lapsen kanssa eläminen tottakai ajoittain rasittavaa olipa missä ympäristössä tahansa. Mutta siitähän se on kiinni, miten asian ajattelee ja millä asenteella on liikkeellä. 

Alle vuoden ikäisen kanssa lomailu ei ehkä ole samalla tavalla rentouttavaa kuin ilman lapsia, mutta aurinko ja ympäristönvaihto antavat paljon uutta energiaa kotiarjen pyöritykseen. Suosittelen!