Äänestätkö jaloillasi?

Asiakkaan sanotaan olevan aina oikeasssa. Kirjaimellisestihan sanontaan ei voi uskoa, joten asiakaspalvelutyötä tekevien haasteena on pitää asiakkaat tyytyväisinä erimielisyyksienkin jälkeen. Ja vaikka erimielisyyksiä ei olisikaan, hyvää palvelua saanut asiakas on kullanarvoinen. Palvelunlaatu merkitsee nykyään minulle paljon. Enemmän kuin hinta. Mutta jos valinnanvaraa ei ole, pitääkö tyytyä huonoon palveluun. 

Välillä ihmettelen, miten yritys voi pärjätä, jos useita asiakkaita palvellaan huonosti. Löytyykö näiltä yrityksiltä jokin tietty uskollinen asiakaskunta, joka pidetään tyytyväisenä? Ilmeisesti asiakkaita on jo riittävästi, koska uudet asiakkaat eivät astu liikkeestä ulos tyytyväisinä. Voisi kuvitella, että pienillä erikoisliikkeillä ei ole varaa valita asiakkaitaan.  Nykyisen verkkokauppavillityksen aikana palvelun pitäisi olla priimaa. Minä asioin mieluummin kasvotusten. Mutta jos tarvitsemani ostos on saatavilla vain liikkeestä, josta en ole saanut koskaan hyvää palvelua, virtuaalinen asiointi vie voiton. Valitettavasti.  

Onneksi hyvää palvelua on kuitenkin useimmiten tarjolla. Kuten jo aiemmin mainitsin, hinta ei ole minulle ratkaisevin tekijä. Olen valmis maksamaan laadukkaasta palvelusta. Pyysimme jokin aika sitten tarjouksia keittiökalusteista ja kodinkoneista. Keittiökalusteiden hinnassa ei ollut merkittävää eroa, mutta palvelussa oli. Toiset tekevät rutiinihommat kellokädessä kiirehtien, toiset pysähtyvät jokaisen asiakkaan kohdalla myös kiireen keskellä. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kenen tarjouksen hyväksymme. Kodinkoneiden hinnoissa oli liikkeiden tarjousten välillä isompi ero. Samoin palvelun laadussa. Markkinoiden edullisimmilla hinnoilla ei pysty ilmeisesti panostamaan asiakaspalveluun. Eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Vaikka olisimme säästäneet sievoisen summan valitsemalla edullisimman tarjouksen, asiantuntevampi ja asiakkaan paremmin huomioivampi palvelu vei voiton. Laatu maksaa. 

Toki yritysten työntekijöilläkin on eroja. Kun menimme tekemään lopullista tilausta kodinkoneista, eri myyjä otti tilauksen vastaan. Jos kodinkoneita ei olisi valittu jo valmiiksi, tilaus olisi todennäkösesti jäänyt tämän toisen myyjän kanssa tekemättä. Kaikkia ei ole luotu asiakaspalvelijoiksi. Mutta kaikilla on mahdollisuus kehittyä.

Eksyksissä

Takana on pian kaksi vuotta kotiäidin elämää. Puolitoista vuotta meni sujuvasti töihinpaluusta stressaamatta. Työt tuntuivat todella kaukaisilta ja niiden ajatteleminen kauhistutti, koska enhän minä enää osaisi tehdä töitäni. Kuitenkin pian vuodenvaihteen jälkeen sisimpääni hiipi hiljalleen ajatuksia muistakin kuin kotiin liittyvistä töistä. Tirppanan vahva omatahto on hiljalleen nousemassa kohti huippua, joten kotipäivät eivät olekaan enää niin leppoisia. Olen pitkän aikaa suunnitellut töihinpaluuta ensi syksyyn. Koska minulla ei ole työpaikkaa valmiina odottamassa, ajatus on vieläkin suunnittelutasolla. Ja sehän tässä kriisiä aiheuttaakin. Kun on ollut poissa työelämästä, mieleen nousee väkisinkin kysymys: Mikä minusta tulee isona?

Aiemmin minulla on ollut jonkilainen reitti kuljettavana, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olen eksyksissä. Töitä pitäisi hakea, mutta hakemuksia on vaikea kohdentaa, kun ei tiedä, mihin haluaa hakea. Vai lähtisikö sittenkin vielä syventämään ammattitaitoa tai opiskelemaan jotain uutta?  Pysähdyspaikat elämän varrella ovat jokaiselle tarpeellisia. Silloin on vain löydettävä juuri se oma reitti, joka vie seuraavalle pysäkille. Ahaa-elämystä odottaen kesän kautta kohti syksyä.

Hiljaa hyvä tulee

Kaksi kertaa kuussa julkaiseminen on ilmeisesti liian haastavaa minulle, koska epäonnistuin jo heti toisen kuukauden aikana. :D Tämä postaus on odottanut tekijäänsä koko huhtikuun. Aina löytyy selityksiä, joten jätetään ne tällä kertaa pois.

Osallistuin kevätkaudella kansalaisopiston ompelukurssille. Päätavoitteenani oli muokata peruspaita-kaava omien mittojen mukaisesti. Se työ on edelleen hieman vaiheessa saamattomuuteni vuoksi. Ainoa esittelynarvoinen ompelus on hupparitakki, jonka tein Tirppanalle. Työ sisälsi monta minulle uutta vaihetta, joten projekti oli opettavainen. Opettajan läsnäolo nopeutti ohjeiden ymmärtämistä ja seuraava samankaltainen työ onnistuu varmastikin helpommin.

Kaava:Ottobre 4/12
Koko:86 (kasvunvaraa riittää)

Tirppana on nyt innostunut kirjojen lukemisesta oikein kunnolla ja hän jaksaa jo kuunnella Miina ja Manu -tarinat kokonaan. Lukemisesta on siis tullut nyt mukavaa myös meille vanhemmille, joten kirjastokäynnit ovat lisääntyneet. Lainakirjoja varten pitikin tehdä oma kassi. Kassin kuvat ovat Onni ja Ilona -katselukuvien kangasversioita, jotka sain edullisesti, kun osallistuin valmistajan ideakampanjaan. Värikkäitä kuvia on ilo katsella ja ommella. 

Kirjaastokassi ja seinäteline kirjoille.
Materiaalit kuvia lukuunottamatta kierrätetty
farkkuhameesta ja rikkinäisestä pussilakanasta.