Pieni, viaton kirja

Kun joutuu heittämään suurimman osan omaisuudestaan roskiin, kokee tunteita, joita pystyy ymmärtämään vain toinen saman kokenut. Tulipalo tekee tuhoisaa jälkeä hetkessä. Sisäilmaongelmainen talo salakavalasti, jälkiä jättämättä.

Muistan joskus lukeneeni lehtijuttuja, joissa altistunut ihminen kertoi, ettei pysty olemaan samassa tilassa esimerkiksi lasten koulukirjojen kanssa. Ajattelin silloin, että voiko tuollainen muka olla mahdollista. Eihän pieni, viaton kirja voi olla haitallinen.

Ensimmäisten tavaroiden heittäminen roskakoriin teki kipeää. Jokaisen tavaran kohdalla piti miettiä edes hetki, onko tämä todellista. Toiset konmarittivat huvin vuoksi, meillä ei ollut vaihtoehtoja. Mitä enemmän aikaa kului, sitä helpommin tavaroista osasi luopua. Viimeisiä jätesäkkejä täyttäessä ei tarvinnut edes miettiä, mitä ihmettä teemme. Tilanteeseen alkoi tottua. Sopeutua. Vaihtoehtoja ei ollut. Sopeutumista helpotti erittäin paljon se, etten ole koskaan kiintynyt tavaraan.

Moni varmasti ajattelee, että tavaroiden poisheittäminen on turhaa. Miksi viedä kaatopaikalle käyttökelpoista tavaraa? Jos laitamme rinnakkain terveyden ja materian, minun ei tarvitse kauaa miettiä, kumman valitsen. On totta, että osan tavaroista olisi ehkä voinut pelastaa. Huolellisella putsauksella, joka todennäköisesti olisi pitänyt toistaa useasti. Näin teimme vaatteillemme, jotka halusimme pelastaa. Se pelastusoperaatio kaiken muuttostressin keskellä tyhjensi kymmenien pesukoneellisten ja uudelleenpyörittämisten ansiosta voimavarat tehokkaasti. Koska kaikki vaatteetkaan eivät tulleet käyttökelpoiseksi puhdistamisyrityksistä huolimatta, oli helpompaa vain luovuttaa. Kun muuton myötä helpottaneet oireet ilmaantuivat vanhoja tavaroita käyttäessä, yhteys oli selvä. Materiaa saamme kaupasta, terveyttä emme.

Pieni, viaton kirja voi todellakin olla terveydelle haitallinen. Vaikka se kuulostaa hullulta, sen  voi todeta vain kokemuksen kautta. Sitä kokemusta en toki kenellekään toivo.