Todellista YEO:ta

Vihdoinkin olen edistynyt ompeluhaaveideni toteuttamisessa. Olen todennut, että ompeleminen sopii tämän blogin teemaan täydellisesti. YritänErehdynOnnistun. OmpelenPuranValmistan. Tapanani ei ole turhia harjoitella, vaan haluaisin aina heti onnistua. ;) Onneksi aivan ensimmäiset ompelukseni maltoin tehdä kierrätyskankaille, koska lopputulos ei todellakaan ollut julkaisukelpoista. Miehelle tehty pipo mahtuikin vain Tirppanalle tai Tirppanalle suunniteltu pipo olikin aivan liian pieni. Oikeat mitat alkavat pikku hiljaa hahmottua ja nykyään uskaltaa jo ommella ostettujakin kankaita. Ensimmäisen paidan uskalsin ommella suoraan ostokankaalle ja lopputulos on käyttökelpoinen. :) Sitä päivää odotan, kun onnistun ompelemaan ilman purkamista. Lähellä on jo ollut, mutta kuitenkin niin kaukana. Aina sitä jonkin virheen tekee. Minulle harvemmin nousee kuume, mutta saumurikuume on hiipinyt ajatuksiini. Kuten monesta blogista olen lukenut, onnistuneet ompelukset vievät mukanaan ompelumaailmaan.

Ensimmäinen onnistunut pipo. Helppo ohje.

Tirppana ei viihdy paikallaan, joten kuvat tärähtää helposti. Mutta oleellinen näkyy eli lippapipo Tikbumsan tyylillä.

Kruunupipon tein näin.

Ryttypipo vanhasta paidasta. Helppo tehdä. Tämä malli on päässä kivan näköinen. :)

Vaunuverho mittojen mukaan.

Ensimmäiset paidat. Kanttausta en uskaltanut vielä kokeilla. :)

Tämä, jos mikä, on sitä kotimaista työtä. Kankaat toki saattavat olla muualta, mutta ilokseni olen huomannut, että niitä valmistetaan melko paljon Suomessakin. Jos yhtään mietit, että osaisinkohan minäkin, niin rohkeasti vain yrittämään. Aina sitä lopulta onnistuu. Blogit ovat ompeluohjeita pullollaan. Hienoa, että toiset jaksavat tehdä kuvallisia ohjeita kaltaisilleni aloittelijoille. Iso kiitos siitä heille. :)

Työtön kotiäiti

Kirjoitusvälit venähtävät harmillisen pitkiksi, vaikka olenkin työttömänä eli kirjoitusaikaa pitäisi löytyä helposti. Ei se nyt kuitenkaan ihan niin mene, kun samalla hoitaa kotiäidin virkaa. Tirppana työllistää minut kokoaikaisesti ja huonoimpina päivinä taukoja ei ole tarjolla. Mutta onneksi useimmiten päiväunet maittaa tunnin tai parikin. Syyslokakuu on kylläkin ollut minulle epävirallista lomaa, koska mies on viettänyt isäkuukautta, joten olen saanut omaa aikaa normaalia enemmän. 

Mutta palataanpa otsikkoon. Aihe herättää nimittäin monenlaisia ajatuksia. Olen siis työtön ja saan ansiosidonnaista. Saan myös kotihoidontukea, mutta se vähennetään ansiosidonnaisesta. Kuntalisää ei kuitenkaan vähennetä, joten sen vuoksi hain kotihoidontuen. Muutenhan sillä ei olisi ollut mitään merkitystä. Kaikki ylimääräiset eurot ovat kuitenkin tervetulleita. :) Olenko aikeissa siis palata töihin, koska olen ilmoittautunut työttämäksi? En ole. Mutta minähän olen kuitenkin työtön, koska minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Ja tietenkin valitsen ansiosidonnaisen, koska minun on sitä mahdollista saada. Työttömänä kotiäitinä olemisen mahdollisuus on pitkälti ammatinvalinnasta kiinni. Jos on valinnut alan, jossa on jatkuvasti avoimia työpaikkoja, työkkärissä ei kovin pitkään katsota hyvillä mielin kotonaoloa. Mutta jos oman alani eli fysioterapeutin töitä ei olekaan tarjolla asuinpaikkakunnalla, niin eikös sitä silloin voi olla työtön työnhakija, vaikkei ihan aktiivisesti etsisikään töitä. Jos minä nyt oikeasti haluaisinkin töihin, niin tilanne voisi olla edelleen sama, koska tällä seudulla avoimet työpaikat ovat vähissä. 

Työkkärissä suhtautuminen kotiäiteihin vaihtelee virkailijan mukaan. Jos virkailijalla ei ole omia lapsia tai lapset ovat jo aikuisia, niin meitä katsotaan kieroon ja käsketään miettimään, teenkö nyt oikein. Pienten lasten äidit taas ymmärtävät tilanteen paremmin ja kehottavat seurailemaan tilannetta ja omia ajatuksia töihin paluusta. Itse harkitsisin vakavasti töihin paluuta, jos minulle tarjottaisiin mielenkiintoista työpaikkaa. Mutta vajaan viiden kuukauden aikana ei ole yhtään tarjousta tullut. Toki en itse ole ollut aktiivinen, mutta kun työkkäristä aina pelotellaan työtarjouksilla. Minä olen saanut onneksi hyvää palvelua työkkäristä, mutta kaverin töykeämpi kohtelu on laittanut miettimään, että rikostako tässä nyt tekemässä ollaan. Olen kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, että ilman vakituista työpaikkaa minulla on oikeus ottaa ilo irti työttömyydestäni ja sen tarjoamasta paremmasta tulonlähteestä. Ja kaikkein tärkeintä on, että saan viettää paljon aikaa päivittäin Tirppanan kanssa ja seurata hänen kehitystään. Nyt olen itsekin huomannut, että lapsen kehitys tapahtuu hurjaa tahtia. Ja siitä en halua jäädä paitsi. Olen kotona niin kauan kuin mahdollista. Tai ehkä niin kauan kuin viihdyn. Aika näyttää. ;) 

Mitä ajatuksia sinulle heräsi? 

Liikuntahaaste suoritettu

10.10. meni jo ja olen unohtanut päivittää lopputuloksen. Selvisin haasteesta kunnialla läpi ja kävin jopa viimeisenä päivänä ylimääräisiä kilometrejä juoksemassa. Juokseminen on toisaalta ihan kivaa, koska siinä saa hien pintaan helposti. Mutta toisaalta se on aika tylsää. Katsotaan, kuinka juoksuharrastukselleni käy ilman haastetta.