Pysäkillä

Elämä on matka. Yksikään matka ei kiidä niin kovaa vauhtia, ettei ehtisi pysähtyä ennen määränpäätä. Joskus matkanvarrelta nousee kyytiin uusia matkustajia, toisinaan joku jää pois. Joillakin pysäkeillä vain piipahdetaan, toisilla odotetaan pidemmän aikaa.

Tämä pysähdys on kestänyt kauan. Liian kauan, vaikka jotkut samassa tilanteessa olevat ovat joutuneet odottamaan matkan eteenpäin nytkähdystä paljon kauemmin. Toisaalta aika on kulunut nopeasti. Normaali arki saa ajan kulumaan, vaikka koko ajan on seisottu paikoillaan.

Jos oikea avain löytyy matkan jatkumiseksi, elämä alkaa tavallaan tyhjästä. Monta asiaa joudutaan jättämään tälle pysäkille. Vaikka luopuminen on kivuliasta, pitkittynyt odotus on lieventänyt tuskaa. Jos elämä muuttuu merkittävästi yhtäkkiä, tilanne on varmasti todella tukala. Mutta hiljalleen luopuminen antaa aikaa sopeutua muutokseen ja tarjoaa monia tilaisuuksia käsitellä omia tunteitaan.

Vastoinkäymiset aiheuttavat aina myrskyjä. Kun myrsky kohdistuu kotiin, kyseessä on koko elämä. Aallot vievät välillä mukanaan, mutta ne myös heittävät kohti rantaa. Pienikin tyyntyminen antaa voimia taisteluun. On vain luotettava, että kohta tunnemme eteenpäin kuljettavan nytkähdyksen.

Elä hetkessä

Lapsilla on taito elää hetkessä. Pieni asia tuottaa heille suurta ilo. 

Pienet asiat aiheuttavat myös suurta harmia. Tunteet ailahtelevat, mutta ne eivät vie mennessään. 

Ilon hetkinä osataan surra ja murheen keskellä voidaan myös iloita.

Vuoristoradalla

Pieni, viaton kirja

Kun joutuu heittämään suurimman osan omaisuudestaan roskiin, kokee tunteita, joita pystyy ymmärtämään vain toinen saman kokenut. Tulipalo tekee tuhoisaa jälkeä hetkessä. Sisäilmaongelmainen talo salakavalasti, jälkiä jättämättä.

Muistan joskus lukeneeni lehtijuttuja, joissa altistunut ihminen kertoi, ettei pysty olemaan samassa tilassa esimerkiksi lasten koulukirjojen kanssa. Ajattelin silloin, että voiko tuollainen muka olla mahdollista. Eihän pieni, viaton kirja voi olla haitallinen.

Ensimmäisten tavaroiden heittäminen roskakoriin teki kipeää. Jokaisen tavaran kohdalla piti miettiä edes hetki, onko tämä todellista. Toiset konmarittivat huvin vuoksi, meillä ei ollut vaihtoehtoja. Mitä enemmän aikaa kului, sitä helpommin tavaroista osasi luopua. Viimeisiä jätesäkkejä täyttäessä ei tarvinnut edes miettiä, mitä ihmettä teemme. Tilanteeseen alkoi tottua. Sopeutua. Vaihtoehtoja ei ollut. Sopeutumista helpotti erittäin paljon se, etten ole koskaan kiintynyt tavaraan.

Moni varmasti ajattelee, että tavaroiden poisheittäminen on turhaa. Miksi viedä kaatopaikalle käyttökelpoista tavaraa? Jos laitamme rinnakkain terveyden ja materian, minun ei tarvitse kauaa miettiä, kumman valitsen. On totta, että osan tavaroista olisi ehkä voinut pelastaa. Huolellisella putsauksella, joka todennäköisesti olisi pitänyt toistaa useasti. Näin teimme vaatteillemme, jotka halusimme pelastaa. Se pelastusoperaatio kaiken muuttostressin keskellä tyhjensi kymmenien pesukoneellisten ja uudelleenpyörittämisten ansiosta voimavarat tehokkaasti. Koska kaikki vaatteetkaan eivät tulleet käyttökelpoiseksi puhdistamisyrityksistä huolimatta, oli helpompaa vain luovuttaa. Kun muuton myötä helpottaneet oireet ilmaantuivat vanhoja tavaroita käyttäessä, yhteys oli selvä. Materiaa saamme kaupasta, terveyttä emme.

Pieni, viaton kirja voi todellakin olla terveydelle haitallinen. Vaikka se kuulostaa hullulta, sen  voi todeta vain kokemuksen kautta. Sitä kokemusta en toki kenellekään toivo.

Miksi?

Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksi,
mutta on olemassa kysymyksiä,
joihin kukaan ei osaa vastata.
Miksi?
Kaikkea ei voi selittää eikä ymmärtää.
Kaikesta voi selvitä.
Eilistä ei voi muokata. Huomiseen on pitkä matka.
Askel kerrallaan. Yhdessä. Kädessä on tämä hetki.

Eteenpäin

Kun talomme ongelmien vakavuus selvisi syksyllä, minun aivoissa pyörähti käyntiin mietteiden myllerrys. Nämä mietteet eivät kadonneet mielestä ennen kuin kirjoitin ne ylös. Syksyllä voimavarat eivät riittäneet mietteiden julkaisemiseen, mutta kevään valon pilkahdukset antavat taas voimaa.

Kuusinumeroinen summa

”Menopelin hinta on kuusinumeroinen”. Otsikko, joka uutisoi jääkiekkoilijan uudesta autosta. Talomme arvo on kuusinumeroinen. Talo, joka seisoo tyhjillään odottaen kohtaloaan. Talo, jonka ostamiseen varamme riittivät. Lainan turvin. Olisi kannattanut sijoittaa ennemmin samanhintaiseen autoon. Se kuljettaisi meitä uskollisesti eikä seisoisi tyhjänpanttina. Tai ehkä seisoisi. Siansäkki voidaan piilottaa autoonkin.

Nuori jääkiekkoilija oli hetki sitten kaltaisemme perustallaaja. Kova työ palkittiin ja pankkitilin saldo kasvaa kohisten. Elämä muuttuu ja muuttaa. Oikeat valinnat johtavat tulojen voimakkaaseen virtaan. Joskus taas oikea valinta voi soljua pienenä purona eli pienenä tulona. Myös väärä valinta voi saada padon aukeamaan. Yleensä väärät valinnat johtavat kuitenkin suureen patoon, josta ei tihku pienintäkään pisaraa. Useimmiten suuret tulot tienataan. Mutta toisinaan ne saadaan yllättäen. Yllättävyyteen liittyy kuitenkin monesti menetys, jota ei voi rahalla korvata.

Jokainen tietää, mihin kategoriaan kuuluu. Onnellisuus on ratkaisevaa. Ei tilinsaldo. Elääkö unelmaansa? Vai onko ajatukset muualla kuin tässä hetkessä? Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa paljon. Saavuttaa unelmamme. Tai romuttaa ne.

Yksi väärä liike voi viedä alta kuusinumeroisen summan arvoisen auton. Mutta se tekee vain pienen loven kukkaroon. Olettaen, että tilinsaldo on auton arvoa isompi. Ja olettaen terveyden säilyvän. Yksi väärä liike voi viedä alta kuusinumeroisen summan arvoisen talon. Ja se tekee kukkaroon ison loven, koska tilinsaldo ei ole koskaan kokenut voimakkaita virtoja. Kuusinumeroisia summia ei ole katseltu.

Yksi ostaa pikku rahalla uuden auton. Toinen ostaa velaksi talon. Kolmas ei saa talolainaa. Neljännellä ei ole rahaa ostaa autoa. Viidennellä ei ole varaa maksaa vuokraa. Kuudennella ei ole ruokarahaa.

Elämme todella erilaisissa elämäntilanteissa. Jokaisessa tilanteessa voi olla onnellinen tai onneton. Onnellisuuteen johtaa tie, jonka varrella päätökset ja työn saa tehdä itse. Sama tie voi toki johtaa myös päinvastaiseen suuntaan, mutta silloin syy löytyy itsestä. Jos matkanvarrelle osuu muita päättäjiä ja töiden tekijöitä elämästä voi tulla onnetonta. Aina ei voi itse vaikuttaa elämänkulkuun. Mutta aina voi vaikuttaa omiin ajatuksiin ja asenteisiin. Ruokarahattomastakin voi tulla uuden auton omistaja. Ja uuden auton omistajasta ruokarahoton. Elämässä kaikki on mahdollista. Jokainen on ansainnut elämäänsä arvokkaita asioita. Jokaisella on mahdollisuus saada niitä. Mikä on arvokasta, sen jokainen päättää itse. Kun uskoo, mikään ei ole mahdotonta.