Unen tärkeydestä lapsille puhutaan paljon. Eri tietolähteet ovat pullollaan monenlaisia lukuja tarvittavasta unenmäärästä. Jos niiden valossa tarkastelisimme Tirppanan unimääriä, hänellä olisi paljon univelkaa. Toki hyviäkin jaksoja vajaan puolentoista vuoden aikana on ollut, mutta säännöllistä, hyvää unirytmiä ei ole löytynyt. Monista unikouluista huolimatta.
Yöimetyksien lopettaminen 7kk:n iässä onnistui yllättävän helposti. Ja silloin nukuttiin ensimmäiset kokonaiset yöt. Kesällä kuitenkin tuli jokin kehitysvaihe tai muu vastaava, koska viime syksy oli yhtä taistelua nukkumaanmenon kanssa ja yöheräilytkin lisääntyivät. Tilanteeseen saatiin helpotusta hetkeksi, kun Tirppana siirrettiin 1v1kk ikäisenä nukkumaan pinnasängystä lasten sänkyyn. Pinnasänky oli kauhunpaikka, jossa rauhoittuminen alkoi olla mahdotonta. Tavallinen sänky oli alusta asti Tirppanan mieleen. Hän pystyi kiipeämään sinne itse, ja mikä parasta; sieltä pääsi myös itse pois. Uudessa sängyssä nukutti aluksi hyvin, mutta jälleen tapahtui jotain. Loppu vuosi meni taas nukahtamaan opetellessa. On hienoa, että jotkut lapset viedään vaan sänkyyn illalla ja haetaan aamulla herätessä. Mutta kyseisten tarinoiden kuuleminen ei kiinnosta, kun itse istuu joka ilta 30-90min pimeässä huoneessa ja on laittanut jo sata kertaa lapsen makuuasentoon. Vaikka Tirppanassa olisi havaittavissa väsymisen merkkejä, hän keksii mitä ihmeellisempiä keinoja pitääkseen itsensä hereillä. Repii lakanoita, heittelee tyynyä, potkii seinää, maistelee tapettiseinän makuja yms. Jatkuvaa itkua joutuu onneksi harvemmin kuuntelemaan. Nukahtaminen ei nyt vaan ole kiva juttu, joten hereillä pitää sinnitellä.
Isän kanssa Tirppana nukahtaa useimmiten hieman paremmin. Mutta isän työvuorojen vuoksi nukutusvastuu on minulla joka toinen viikko. Ja niiden viikkojen illat tuntuvat piiiitkiltä. Olen aika pitkäpinnainen ja yleensä en hermostu kovin herkästi. Mutta nyt on tämän äidin hermolangat poltettu loppuun. On niin turhauttavaa kuluttaa illat nukuttamiseen. Etenkin kun tuntuu, että käytettävissä olevat keinot on jo kokeiltu. Unikouluja on meillä pidetty pitkiäkin aikoja, mutta kun muutoksia ei ole havaittavissa, niin tiukka linja alkaa väkisin lipsumaan. Unikouluohjeissahan yleensä kehoitetaan sinnittelemään viikko, jotta lapsi omaksuu uudet tavat. Mutta entäpä jos kuukauden jälkeenkään omaksumista ei ole havaittavissa.
Vaikka en toivokaan samankaltaisia nukutusongelmia muille, niin on todella lohduttavaa kuulla muillakin olevan samanlaisia iltoja tai jopa pahempiakin. Erään nettikeskustelun vinkkinä olemme nyt kokeilleet siirtää iltapäiväulkoilun iltaan juuri ennen iltatouhuja. Iltaulkoilu on jäänyt vähemmälle pimeyden vuoksi, mutta nyt olemme kahtena iltana olleet ulkona n. klo 18-19. Ja varovaisen iloisesti olemme todenneet, että ilta oon mennyt paljon rauhallisemmin ja Tirppana on nukahtanut nätisti ennen klo 21. Jos nyt tämäkin "koulutustulos" on vain hetkellistä, niin seuraavana pitänee muuttaa asennetta rennommaksi ja seurailla illan mittaan, milloin Tirppana olisi valmis nukkumaan. Pitäisi siis luopua nukkumaanmenoaikatoiveista. Tämän joku oli todennut toimivaksi omien lastensa kanssa.
Viimeisenä vaihtoehtona, jota en vielä toivoisi, olisi päikkäreiden poisjättäminen. Jollain keskusteluun osallistuneista oli melko samankaltaista menoa oman lapsensa kanssa ja heillä päikkärittömyys oli rauhoittanut iltaa ja yöunet olivat levollisemmat ja pidemmät. Pitää siis mennä ilta kerrallaan eteenpäin ja kasvattaa hermolankoja pidemmiksi. Koska nukkuminen ei tähänkään mennessä ole ollut Tirppanan lempipuuhaa, niin tuskinpa se sormia napsauttamalla siitä miksikään muuttuu. Lapset ovat erilaisia. Väkisin yrittäminen johtaa harvemmin hyviin tuloksiin. Eiköhän sitä viimeistään teini-iässä uni maistu. ;) Toivotan siis itselleni, miehelleni sekä lukijoille rentoa uutta vuotta!
 |
| Serkkupoika työntää synttärisankaria |
